Tankavaara - Sodankylä. (102 km)

Rauhaisa Sunnuntai

Eilen illalla löysin teltalle paikan Tankavaaran kaupustelukylän lähimaastosta. Porokin tuli illalla teltalle toivottamaan hyvät yöt. Yö meni pirteähkösti. Oli vissiin jäänyt menemisen meininki päähän, koska uni ei meinannut tulla. Aamulla ajoissa nousin ja laitoin leirini kasaan ja sitten Takavaaran ravintolaan aamupalalle. Aamiainen olikin runsas ja hyvän makuinen. Matka alkoi aurinkoisesti ja sehän paistoi koko päivän, melkein, yhdessä vaiheessa pikkaisen ripsautti vettä. Sehän vaan piristi. Nelostietä ajelin koko päivän ja pari asiaa häiritsi auvoista sunnuntaita. Nimittäin hirveä määrä paarmoja jotka kiihkeästi halusi seuraani. Ja sitten liikenne. Autoja meni paljon ja niiden renkaiden ulina meinasi mennä sietokynnyksen yli. Muttei mennyt :)
Maisemat olivat hienoja ja vesistöä oli paljon. Kemijoen patoaltaita ja muitakin tekoaltaita. Pidin mukavan tauon Café zippi & suhauksessa, hauska nimi, ehkä? Mutta tarjolla oli tuoretta lettua jätskillä ja hillalla, nam! Päivä meni muuten ihan tavanomaisesti, aurinko paistoi ja matka taittui ilman suuria draaman kaaria. Sellainen mukava asia, että mieleen muistui veljeni jonka kanssa oli jotakin turhanaikaista tullut välillemme. Nytpä sitten soitan hänelle ja olihan siunattu ja kallisarvoinen keskustelu. Sehän sopi hyvin tähän aurinkoiseen sunnuntaihin. Aina tekee hyvää ottaa asiat, kipeätkin, rakkauden kanssa esiin ja puheeksi. Helposti vaan itsekkyys, suurin vihollinen, ottaa vallan. Onneksi rakkaus on suurempi.
Sodankylään sutjuttelin ja camping Nilimellasta telttapaikan otin. Kävin pesulla ja pyykit koneeseen. Odotellessa syön kanakorin. Siis sen sisällön, pitäkööt korinsa. Hyvää yötä!

Inari - Tankavaara. (100 km)

PPPP

Pistin illalla oikein herätyskellon soimaan, että pääsen ajoissa alkamaan tämän päivän. Jätin luksus mökin pehmeine patjoineen ja muine mukavuuksineen. Koska enhän niitä oikeasti tarvitse, vaikkakin hirmuisen hyvää teki pitää lepopäivä. En edes koskenut fillariin eilen ollenkaan. Arvelutti jonkin verran kuinka jalat nyt toimii. Päätinkin edetä PPPP tekniikalla; Pitää Pystyä Puuskuttamatta Puhumaan. Ilma oli oikein hieno ja aurinkoinen, suorastaan helteinen. Sortsit ja T-paita päällä sutjuttelin menemään. Nahkakin ihan punastui. Voisin sanoa, että suomen kaunein tieosuus on Inarista Ivaloon. Kannattaa tulla kauempaakin sitä katsomaan. Se osuus täytyy mennä rauhassa ja nauttia maisemasta kaikilla aisteilla ja ihmettelyllä. Ensimmäinen tauko oli karhunpesäkivellä. Karhunpesäkivi on jääkauden muodostama onkalo tai luola kallioperään. Muistan tämän paikan lapsuudesta, kun isän ja äidin kanssa käytiin Lapissa. Se jätti jännittävän ja mukavan muiston pienen pojan mieleen. Kiva oli nyt siihen pysähtyä ja tunnelmoida menneestä ajasta ja niistä retkistä. Otin myös munkkikahvit ja olin onnellinen. 

Erityisellä tarkkaavaisuudella seurasin jalkojen kuntoa ja himmaillin heti vauhtia jos ja kun alkoi tuntua rasitusta. Hienosti meni ja olen oikein tyytyväinen kinttujeni kiirettömään kilvoitteluun. PPPP tekniikasta huolehtimiseen kuuluu siis puhuminen ja kellekäs minä sitten puhuisin? Pidin puhetta jaloilleni, tällaista lääkärin vastaanotto keskustelua: ”potilas kertoo lateraali puolen reisilihaksen fronttalin yläosassa olevasta kivusta. Diagnoosina on lihaksen ylirasittumisesta johtuva kipu. Hoitona on mahdollisimman pikainen tauko, kuitenkin niin, ettei jää ihan tien reunalle ettei autot töytäise kumoon. On hyvä etsiä vaikka joku pistotie tms jossa voi rauhassa lepuuttaa lihaksia ja vähän myös venytellä” Jos joku lääkäri tämän olisi kuullut, niin luultavasti olisin muussa hoidossa kun fysioterapeutilla. 

Saariselälle tullessa oli sitä ennen mieeeeletön mäki siis ylämäki. Sain täyden rahan edestä nauttia noususta joka jatkui ja jatkui ja jatkui. Ja mikä aivan upea voittajan tunne tunturin laella. Ja mitkä maisemat. Tankavaaran opasteet tienvierellä houkutteli sinne suuntaamaan. Iltakin jo alkoi olla sen verran pitkällä, että toivon sieltä löytävän teltalle paikan ja päästä pötkölleen. Hieno ja antoisa päivä. Sellainen kevyen riemukas.

Kaikki paitsi purjehdus on turhaa...    (Kittilä - Inari 3pv/ 199 km)

Joku laulun tekijä on näin sanonut ja tämä tuli mieleeni, kun tuntureita ja erämaita pitkin ajelin ja taivalsin. En muista miten sanat jatkuvat ja miten lauluntekijä lausahdusta selitti, varmastikin hienosti. Minä lainaan tätä niin, että kaikki paitsi pyöräily on turhaa. Täällä ylhäällä Lapissa, kaiken hiljaisuuden ja upean luonnon rauhan keskellä kulkiessa huomaan kuinka pikkuhiljaa kaikki arkipäivän tuoma touhu ja kiireellisyys alkaa aivoista ja mielestä valumaan pois, tuonne jänkhälle. Kaikki sellainen tekeminen ja kilvoittelu siihen mikä on ollut tärkeää itsetunnolle, että saisin arvostusta muilta ja sitä kautta osaisin arvostaa itseäni. Tällaiset turhat asiat alkaa näyttäytymään täältä etäältä uudenlaiselta. Tämän silmien avautumisen on mahdollistanut se, että lähden fillaroimaan luonnon keskelle ja olemaan yksin pääni kanssa. Kun oikein painelee isoja mäkiä ylös tai laskettelee kovalla vauhdilla alas, niin on pakko keskittyä vain siihen tekemiseen. Myös pitkät suorat ovat sellaisia, että on opetettava mieltään pysymään vaan tässä hetkessä, jos hirmuisesti haluaa päästä nopeasti tuonne ja tuonne, niin kylläpä matka on raskas.
Sitten se käsittämätön nautinto, kun hissuksiin ajelee, niin ettei tuuli suhise korvissa tai lokari rämise montuissa, kuunnella ja aistia luonnon läheisyys. Metsät, suot, upeat tunturien laet, miten kaunista on luoja luonut meidän nautittavaksemme, kunhan vaan menen siitä nauttimaan ja pidän kaikki aistit avoimena. Sellaiset hetket, kun pitkään on jo matkannut rämistellen ja puurtaen eteenpäin ja on jo pitkästyttävä olo, niin ylämäessä matkan teko hidastuu ja alkaa kuulemaan kuinka lähipuussa lapintiainen laulaa matkaajalle virkistystä ja hyvän matkan toivotusta, mikä ihmeellinen luonto. Tässä sen huomaa, kuinka me kaikki, koko luomakunta olemme yhtä ja toinen toisillemme vahvistukseksi ja turvaksi. Tämä pitäisi aina muistaa, myös sitten kun taas vilinässä ja touhussa pyörii.
Sitten se konkretia, kun monen vuoden jälkeen olen pyöräretkellä, niin saa huomata että kroppa on pikkasen erilainen. Mieli on nuori ja kiihkeä ja tavoittelee samoja suorituksia, mutta tää, jos ei nyt vanhus, mutta kuitenkin sellainen jo vanhempi herrasmies jota kuljetan mukanani vaatiikin enemmän hoitoa ja huolenpitoa. Tämän saman matkan (Kittilä - Inari) olen kymmenisen vuotta sitten mennyt yhdessä päivässä ja nyt kolmessa. Sellaista se vaan on ja siihen pitää saada myös mieli mukautumaan, vaikka ei se helppoa ole ollut. Onneksi keho on viisas ja pakottaa suorittamisesta enemmän olemisen nautintoon. Taukoja tulee pidettyä enemmän ja ne ovat myös pidempiä. Ei ole nopeita ja touhukkaita ruuan tekemistä ja syödä hotkaista ja matkaan taas. Nyt rauhainen joen rannalla pysähtyminen ja hakea vesi joesta josta sitten ruuan valmistaa. Lepäilyä ruuan päälle ja samalla aistia ja tutustua ihan rauhassa ympärillä olevaan kauneuteen. Nauttia olemisesta. Tätä minä olen saanut nyt uudella tavalla opetella. Onhan tää ihanaa, kun oikein oivaltaa!
Eilen saavuin Inariin ja viimeiset kilometrit oli oikeastaan aikamoista koska jalat oli kuin pökkelöt ja aivan hapoilla. Täällä otin leirintäalueen mökin jossa on kaikki mukavuudet ja pehmeä sänky. Ekaks suihkuun pesulle ja antamaan lihashoitoa kylmällä vedellä rasittuneille jaloille. Sitten vällyjen alle pehmoiseen petiin. Ai kuinka hienoa. Oon kyllä ensi yönkin täällä! Huomenna pitää lähteä, ettei totu liiaksi:)


(en saa kuvia aikajärjestykseen, mutta liekö sillä väliä)

Kittilästä kohti Inaria
Yö meni mukavasti Kittilän uimarannalla. Paikka löytyi helposti, koska joitakin vuosia sitten leiriydyin samaan paikkaan. Herättyäni ja kamat kasattuani tulin Nesteelle aamupalalle ja pesulle. Kohta lähden jatkamaan matkaa. Kokemukseni mukaan reitti Inariin Pokan kautta on korpivaellus ja siellä ei kännyt eikä plokit toimi, mutta kirjoittelen sitten kun taas toimii.

Meltaus - Kittilä  (100km)

Eilen menin nukkumaan noin 18 aikaan ja tänään heräsin klo 7. Tämähän taitaakin olla lepoloma. Uni tuli tosiaan makoisasti, siihen avusti rauhoittavalla tavalla, kun pääsin makuupussiin, niin sade alkoi ropisemaan teltan katolle. Siellä minä olin omassa pienessä ja lämpöisessä pesässä ja käydä rauhalliseen uneen. Aamupalalle menin joentörmän päälle maantien varressa olevaan kahvila-kauppa yhdistelmä pisteeseen. Rauhassa söin ja samalla latasin akut, siis puhelimen ja tabletin. Siitäpä sitten oli matkaan hyvä lähteä. Keli oli poutaista, mutta ei kovin lämmin. Shortsit ja T-paita piti kohtapuolin vaihtaa pitkiin systeemeihin. Matka taittui mukavasti ja jossakin kohtaa olin niin fiiliksissä, että ihan rupes laulattaa. Sitä ei onneksi kukaan kuule, kun jänkhällä veisaa, paitsi ehkä porot koska niitä ei just silloin näkynyt, juoksivat varmasti äänenkantamattomiin, mokomat. Poroja kyllä sitten myöhemmin näkyi ja olikin kolme komeaa sarvipäätä. Sillä tavalla seisoivat katselemassa kun tulin niitä kohden, että alkoi ihan jännittämään kohtaamisemme ja siinä sitten unohdin ottaa kuvan niistä. Vähän myöhemmin yksi jolkotteli vastaan ja ajattelin, että nyt kyllä kuvan porosta otan. Kun on Lapissa, niin aina täytyy porokuva ottaa. Tosin tää tapaus lähtikin jolkottaa tieltä pois, niin tuli vaan etä kuva.
Matkalla pysähdyin tauoille useamman kerran. Huolsin pyörää ja lihaksia ja vatsaa. Kahden aikaa tulikin aikamoinen nälkä, ja minäkö ilmeiseti luulin, että pelkällä korkeaoktaanisella Lapin-energialla pärjäisin. Hienoa ja antoisaa on se energia mitä täällä tuntee, mutta ei se vatsaa täytä. Siispä pysähdyin tien varteen, mutta se olikin huono paikka minulle, mutta ilmeisesti hyvä paikka itikoille, niitä oli siihen kokoontunut aika porukka. Muutaman kilsan päässä olikin levähdyspaikka pöytineen hienossa joenrannassa ja sen verran tuulikin siinä kävi ettei itikoista ollut harmia. Pussipasta pötsiin ja puolen tunnin tirsat päälle, A vot.
Pitkät oli suorat tällä tiellä, suoran päässä kun katseli eteenpäin ja ajatteli että mitäköhän tuon etäällä näkyvän mutkan takana on? Niin se selvisi 20 minuutin päästä. Joo, mutkan jälkeen tuli samanmoinen suora. Se on aika puuduttavaa ajelua. Soita ohitellessa huomasin ja ihastuin sieltä tulevaan tuoksuun. En osaa sitä kuvailla, mutta jotenkin lämpöiseltä ja pehmeältä se tuoksuu. Yksitoikkoisilla taipaleilla on vaikea pitää mieli virkeänä, seurailenkin paljon ympäristöä jospa näkisin jotakin eläimiä, yleensä lintuja ja niiden tarkkailu vie hyvin ajatukset mukaviin asioihin ja matka taittuu huomaamatta. Toinen tapa on viihdyttää itseäni kehittelemällä kaikenlaisia tarinoita ja aforismeja. Vaikka sellaisia sutkautuksia, että kun olin oikein virittäytynyt tähän Lapin maagiseen ja korkeaan energiaan ja lisäksi isojen mäkien aikaan saamaan jalkojen väsyyn, niin tuli mieleen tämän retken olevan pyhä matka kun jalatkin huutaa hoosiannaa. Tästäpä sain syyn naureskella itsekseni. Tosin aika usein nauran vain itse vitseilleni, vaikka olisin Porukassakin. Nytpä sitten lähden nukkumaan, hymyssä suin.

Rovaniemi - Meltaus (56,5 km)

Aamulla klo 7:20 juna saapui Rovaniemelle. Junamatka kesti puoli vuorokautta ja nukkumisesta ei tullut. Vaikka miten yritin saada jonkinlaisen nukkumiseen kelpaavan asennon, niin voisin sanoa kun entinen mies ”ettei täyttä silmäystäkään” Sen verran kuitenkin olin hereillä, että sain fillarin kapsäkkeineen junasta ulos ja sitten laiturilla kokoilin itseäni ja tavaroita pyörään. Rovaniemen asemaravintolassa oli tarjolla aamiaispöytä ja sinnehän mieli vei. Hyvät oli tarjoomiset; puuroa jugurtilla ja metsämarjoilla. Patonkia ja ruisleipää sopivien lisukkeiden kera. Ja kahvit päälle.
Siitäpä sitten ajoin hiljaisen sunnuntaiaamuisen kaupungin läpi Kittilän tielle. Onneksi paikkakunta on tullut sen verran tutuksi, että tie löytyi helposti.
Ja eikun kohti Lappia. Hyvä tunnelma värisytteli mielen pohjalla. Nyt pääsen tai siis olen jo niissä maisemissa mihin iso osa minua kuuluu. Vähän matkaa ajelin ja ensimmäisen sopivan paikan kohdalla vaihdoin junamatkavaatteet polkupyörämatka vaatteisiin. Jopas alkoi tuntumaan tutulta. Fillarin päällä tavaraa kuin kamelilla ja hieno tie edessä. Mutta valvottu yö vaati veronsa ja väsymys painoi päälle, joten parinkympin jälkeen pysähdyin tauolle Luonuan laavulle. Sinnepä lettoni laavuun levitin ja tunnin tirsat teki hyvää. Parin tunnin tauon kokonaisuudessaan siinä vietin ja matka jatkui. Uskomaton oli kuitenkin väsymys ja paljon pysähteli kunnes huomasin että nyt keho tarvii lepoa ja unta. Ajattelin olla kerrankin järkevä ja kuunnella kehoani tosissaan ja pysähdyin Meltaukseen noin 17 aikaan. Sopivasti sieltäkin löysin laavun ja siihen leirini pystytin. Väsyttää aja unettaa niin paljon etten edes tiedä minkälaista tekstiäkään saan aikaiseksi. No, onhan tässä päiviä petrata siinäkin asiassa. Nyt meen kyllä koisaamaan, että huomenna taas kroppa jaksaa minua viedä eteenpäin.

Kohti Lappia.          (34km)    

Neljä vuotta sitten, eli 2015 kesällä olin edellisen kerran pyöräretkellä. Nyt tänä kesänä tulikin iso halu ja toive lähteä kokeilemaan ja kokemaan uudestaan pyöräilyn riemua. Pyörämatkan suunnitteluhan on iso osa pyöräilymatkan kokonaisuudessa. Aika nopeasti tai oikeastaan ihan ilmiselvää minulle kuitenkin oli, että Lappiinhan sitä täytyy päästä. Monenlaiset oli tunnelmat ja ennenkaikkea ajatukset mitkä mielessä pyörähteli. Olisinkohan kuinka valmis kahden ja puolen viikon pyöräilyyn? Kuinka voisin olla pois mukavasta kodista ja erossa kumppanista joka sen kodin mukavaksi tekee? Rakas vaimo sitten sanoi, että mene kokeilemaan miltä se tuntuu. Se oli tarpeellinen ja tärkeä vahvistus päätöksen tekoon. Sitten alkoi suunnittelu; Rovaniemelle junalla, koska sitten olen heti Lapissa ja pääsen ajamaan siinä maisemassa mikä on tullut minulle vuosien aikana tärkeäksi voimapaikaksi, voisin sanoa. Huomasin kuinka kupliva riemu jo alkoi tuntumaan sisälläni pelkästä suunnittelusta ja siitä, että tosiaankin lähden fillarilla Lappiin.
Tänään sitten lähdin kaikkien pakkaushommien jälkeen fillaroimaan kotoa Helsinkiin ja Rovaniemen junaan. Haluan vielä kertoa kuinka mukavaa oli valmistella matkaa. Kaikenlaista pientä kävin ostamassa, enhän oikeastaan tiedä kuinka paljon mitäkin tarvitsen, mutta jotenkin se vaan tuntuu hienolta, kun kävi shoppailemassa. Se viritti hyvään matkallelähtö fiilikseen.
Juna lähti kymmentä vaille seitsemän illalla Helsingistä ja sinnepäin sitten fillaroin. Aluksi ajattelin, että menen paikallisjunalla, mutta enhän mä malttanut odotella vaan matkaan piti päästä. Samalla sai kokeilla kuinka tavarat kamelin selässä kulkee. Hyvin kulki.
Nyt sitten yön yli junaillaan ja aamulla olen Rovaniemellä josta sitten lähden kohti uutta seikkailua.