Meltaus - Kittilä  (100km)

Eilen menin nukkumaan noin 18 aikaan ja tänään heräsin klo 7. Tämähän taitaakin olla lepoloma. Uni tuli tosiaan makoisasti, siihen avusti rauhoittavalla tavalla, kun pääsin makuupussiin, niin sade alkoi ropisemaan teltan katolle. Siellä minä olin omassa pienessä ja lämpöisessä pesässä ja käydä rauhalliseen uneen. Aamupalalle menin joentörmän päälle maantien varressa olevaan kahvila-kauppa yhdistelmä pisteeseen. Rauhassa söin ja samalla latasin akut, siis puhelimen ja tabletin. Siitäpä sitten oli matkaan hyvä lähteä. Keli oli poutaista, mutta ei kovin lämmin. Shortsit ja T-paita piti kohtapuolin vaihtaa pitkiin systeemeihin. Matka taittui mukavasti ja jossakin kohtaa olin niin fiiliksissä, että ihan rupes laulattaa. Sitä ei onneksi kukaan kuule, kun jänkhällä veisaa, paitsi ehkä porot koska niitä ei just silloin näkynyt, juoksivat varmasti äänenkantamattomiin, mokomat. Poroja kyllä sitten myöhemmin näkyi ja olikin kolme komeaa sarvipäätä. Sillä tavalla seisoivat katselemassa kun tulin niitä kohden, että alkoi ihan jännittämään kohtaamisemme ja siinä sitten unohdin ottaa kuvan niistä. Vähän myöhemmin yksi jolkotteli vastaan ja ajattelin, että nyt kyllä kuvan porosta otan. Kun on Lapissa, niin aina täytyy porokuva ottaa. Tosin tää tapaus lähtikin jolkottaa tieltä pois, niin tuli vaan etä kuva.
Matkalla pysähdyin tauoille useamman kerran. Huolsin pyörää ja lihaksia ja vatsaa. Kahden aikaa tulikin aikamoinen nälkä, ja minäkö ilmeiseti luulin, että pelkällä korkeaoktaanisella Lapin-energialla pärjäisin. Hienoa ja antoisaa on se energia mitä täällä tuntee, mutta ei se vatsaa täytä. Siispä pysähdyin tien varteen, mutta se olikin huono paikka minulle, mutta ilmeisesti hyvä paikka itikoille, niitä oli siihen kokoontunut aika porukka. Muutaman kilsan päässä olikin levähdyspaikka pöytineen hienossa joenrannassa ja sen verran tuulikin siinä kävi ettei itikoista ollut harmia. Pussipasta pötsiin ja puolen tunnin tirsat päälle, A vot.
Pitkät oli suorat tällä tiellä, suoran päässä kun katseli eteenpäin ja ajatteli että mitäköhän tuon etäällä näkyvän mutkan takana on? Niin se selvisi 20 minuutin päästä. Joo, mutkan jälkeen tuli samanmoinen suora. Se on aika puuduttavaa ajelua. Soita ohitellessa huomasin ja ihastuin sieltä tulevaan tuoksuun. En osaa sitä kuvailla, mutta jotenkin lämpöiseltä ja pehmeältä se tuoksuu. Yksitoikkoisilla taipaleilla on vaikea pitää mieli virkeänä, seurailenkin paljon ympäristöä jospa näkisin jotakin eläimiä, yleensä lintuja ja niiden tarkkailu vie hyvin ajatukset mukaviin asioihin ja matka taittuu huomaamatta. Toinen tapa on viihdyttää itseäni kehittelemällä kaikenlaisia tarinoita ja aforismeja. Vaikka sellaisia sutkautuksia, että kun olin oikein virittäytynyt tähän Lapin maagiseen ja korkeaan energiaan ja lisäksi isojen mäkien aikaan saamaan jalkojen väsyyn, niin tuli mieleen tämän retken olevan pyhä matka kun jalatkin huutaa hoosiannaa. Tästäpä sain syyn naureskella itsekseni. Tosin aika usein nauran vain itse vitseilleni, vaikka olisin Porukassakin. Nytpä sitten lähden nukkumaan, hymyssä suin.