Perjantai 30.6.2023

 Nukuttihan tuo mukavasti. Yöllä oli ukonilma ja sade ropisi telttakankaaseen hyvinkin unettavasti. Aamulla huomasin vesipullon kaatuneen ja tietenkin huonosti suljettu. Kuka lie ollut niin huolimaton. Eli sitten täytyi pärjätä ilman vettä. Kyllä harmitti kovasti, kun ei voinut laittaa aamupuuroa ja kahvia. Lisäksi ja ennenkaikkea vettä tarvii jotta jaksaa polkea. Mietin vähän epätoivoisena, että lähdenkö takaisinpäin, koska siellä ainakin on se kauppa nyt auki mikä illalla oli kiinni. Tosin sinnekin matkaa tulisi toistakymmentä kilsaa. Kartasta koitin tutkia mitä edessä päin on. Siellä on suota ja erämaata. Suolammet oli sen verran epäilyttäviä, etten uskaltanut sieltä vettä ottaa vaikka sen keittäisikin. 

Etenin alkuperäisen ajatuksen mukaan, enkä haikaillut sen enempää takaisinpäin menoa. Tunnelma oli aika ankea ja janon tunne tietenkin yltyi, koska vettä ei ollut. Luotin kuitenkin vanhasta kokemuksesta, että kaikki järjestyy. Niinkuin elämässä muutenkin. Jokin armeijan rakennus ryhmä oli, siis semmoinen leiriolosuhteisiin tehty ja sitä kiertelin, mutta ei ollut kaivoa. Poistuin takaisin valtatielle ja hetken päästä talo oli siinä mäen nyppylällä ja toimelias isäntä antoi vettä ja täytti astiani. Oli kyllä kiitollinen olo ja toi turvaa, kun vettä on taas. Heti en juonut, koska jano lähti nyt kun oli vettä. Kyllä ihmisen mieli on kummallinen. 

Pohdiskelin matkalla oloani ja lähtemisen ideaa. Jokin omituinen aivoitus minut tähän saa lähtemään. Eihän tää aina kauhean helppoa ole, kun tuntee voimien vähenevän ja matkanteko on kuin sillä mummolla hangessa. Yks oivallus tai ainakin oivalluksen suuntainen ajatus tuli. Mietin siinä hitaasti edetessäni, että mitä tämä nyt minulle opettaa ja kertoo. Nyt viimeistäänkin on opittava, ettei määrä, nopeus tai jokin muu mitattava asia ole tärkeää. On vain opittava nauttimaan siitä mitä on nyt tässä. Tässä on nyt tunnisteltava omaa kehoa ja edettävä sen mukaan mikä sille tekee hyvää. Silloin tekee hyvää myös mielelle. Mun motto oli jossain vaiheessa tätä matkaa miettiessä ja suunnitellessa, että ole äläkä mene. Mä meinasin sen unohtaa. Onneksi keho on viisas ja opettaa minua. Jos vaan aina osaisi sitä kuunnella. 

Lopulta saavuin Kemijärvelle ja leirintä alueelle. Respa oli ystävällinen ja otti hyvin minut vastaan. Kiva kohdata ystävällisyyttä, nykyään sitä ei välttämättä paljon kohtaa. Respa halusi tietää olenko yksi vai kaksi yötä. Olin vähän etukäteen itselleni luvannut olla kaksi yötä, että saa tarpeeksi lepoa. Silti vastasin, että yksi ja huomenna päätän olenko toisen. Mikä ihmeen kiire mulla oikein on. Korjasin vastauksen ja maksoin kahdesta yöstä. Olen aika ylpeä itsestäni, että voin olla paikallaan näin kauan. Mä harjoittelen, tätäkin. 

Kävin suihkussa ja laitoin puhdasta päälle. Sitten huvimajaan kahvinkeittoon ja kirjoittamaan. Näin olen onnellinen!

Kuvaa ei tule koska on jokin häikkä. Mut ihan hieno se ois ollut. 

Torstai 29.6.-23

Eilen olin leirintäalueella jo puolilta päivin ja väsyttikin aikalailla, mutta pitkitin nukkumaan menemistä ja teltta myös oli tosi kuuma, joten eihän sinne päikkäreille voinut mennä. 

Iltapäivää kohden alkoi leirintäalue täyttyä ja meno ja touhu oli aikamoista katseltavaa. Ihan melkein alkoi ahdistaa sellainen camping yhteisöllisyys. 

Kuuden jälkeen painuin pehkuihin ja nukuin aamu puol kasiin. Teltassa on hyvä nukkua ja varsinkin kun ilma muuttui vähän siedettävämmäksi, kun aurinko lakkasi porottamasta. 

Aamulla sitten harjoittelin leirin purkamista ja tavaroiden laittamista oikeisiin paikkoihin. Aamupalan jälkeen kävin vielä apteekista hakemassa magnesiumia ja sitten kohti napapiiriä. 

Kyllähän sitä hyvin huomaa, ettei vähään aikaan ole fillarointi ollut isosti harrastuksissa. Lepäillä pitää taajaan ja antaa keholle tarvitsemaansa taukoa. Vaihteita piti vähän säädellä, kun ei meinanneet oikein napsahtaa kohdilleen. 

Joulupukin kylän ohitin suht sukkelaan. Huoltsikalla kävin lisäämässä renkaisiin oikeat paineet muuten sutjuttelin napapiirin ohi sulavasti. 

Muutaman hetken päästä alkoi taivaalle kerääntymään muhkeita ukkospilviä. Onneksi sattui kohdalle levähdyspaikka, missä oli kota, tai sen oloinen hirsirakenteinen grillipaikka. Sopivasti sinne sisään pääsin ja sittenhän alkoi jytisee ja satamaan. Hyvä kun säät pitää huolen siitä, että muistan viettää taukoa.  Tovin taukoiltuani lähdin matkaan ilman poitaannuttua ja tiesin noin kahdeksan kilsan päässä olevan Vikakosken laavut ja tähtäsin sinne. Vikakoskella tein sapuskaa vaikka ei oikein nälän tunnetta ollutkaan. Aamupalasta oli kuitenkin jo aikaa. Ehkäpä elimistö on vähän ihmettelyvaiheessa eikä hypotalamuskaan anna oikeita viestejä. Söin kuitenkin pussillisen pastaa. Tais olla carbonaraa tai muuten vaan hyvää.  

Ukkonenkin kävi äänekkäästi tervehtimässä ja vettäkin tuli mukana. 

Meinasin jäädä tähän taukopaikalle leiriytymään, mutta oli niin kivikkoista maastoa ettei teltan paikkaa löytynyt. Matkaan siis veli hopea. Vesisade just koveni, joten sadevaatteet oli asiallista laittaa päälle. 

Heti kohta kääntyi risteyksestä tie Kemijärvelle ja valitsin sen. Nelostie jota olin ajanut oli niin vilkas etten sitä halunnut ajaa, vaikka joku ajatus olikin ollut sitä mennä. 

Ilta alkoi tulla ja ilmakin poutaantui. Poro seisoi tien vieressä ja toljotti mun menoa. Sanoin sille ”Terve! ” onneksi ei vastannut. Kohta siinsi hieno lampi ja menin jonkin matkaa lammen rannan suuntaista hiekkatietä ja sieltä löytyi kelpo yöpaikka ja teltalle tasainen plaani. Hyttysten kanssa kilpaa teltta pystytettiin, mä voitin. Hyvää yötä. 

Rovaniemi

 Yöllä 00.05 menin kamelini kanssa R-junaan Järvenpäästä ja Riihimäellä vaihdoin Rovaniemen InterCity:n. Se on vähän puljaamista kun painavan fillarin kanssa touhuaa ekaks junasta ulos ja sitten hissiin ja taas toiseen hissiin ja sitten vielä saada pyörä kamoineen kaikkineen laitettua pyöräpaikalle, mitkä on suunniteltu normi pyörille eikä tällaisille kamelin kokoisille. Hyvinhän se onnistui, kun otti rauhallisesti. 

Yömatka päivävaunussa oli vähäuninen, mutta muuten meni ihan nopeasti, kun kuuntelin äänikirjaa joka olikin positiivisen mukavaa luettavaa, eiku kuunneltavaa. Kai Sadinmaan, Kuolleiden Kirja. Kertoi Malmin hautausmaalta hautakivien nimien takaa löytyvien ihmisten tarinaa. Lisäksi kertoi hautausmaan toiminnasta ja puista ja kaikesta. Hyvä kirja. 

Rovaniemellä juna oli klo 11.05 ja olinkin jo päättänyt jäädä Ounaskoski Campingiin. Olin mukavan väsynyt, mutta hyvin löysin leiripaikalle. Ajoin fillarin leirimaksun jälkeen telttaplaanille puuta vasten ja jäin seisomaan pyörän viereen, kun mikäkin toteemi. En väsymykseltäni saanut mitään ajatusta aivoihini mikä olisi aiheuttanut toimintaa. Onneksi on sen verran rutiinia, että sain teltan pystyyn vaikka aivotoiminta oli kastemadon luokkaa. 

Sitten lähdin kävelemään keskustaan eli joen toiselle puolelle, ostoksille, kun muistin että tarvitsen apteekista magnesiumia. Tein reissun ja ostin kaikkea muuta, kun magnesiumia. Näin käy usein. Ostin puuropusseja ja välipalakeksejä sekä varavirtalähteen, kun voi olla ettei töpseleitä ole aina käden ulottuvilla. Ostin myös satulaan lisä pehmikken, kun huomaan tulleeni herkäksi, ainakin pepun puoleen. 

Nyt just tein pastapurkki hässäkän, siis lisäsin kuumaa vettä purkkiin ja sekoitin ja söin. Siis siellä purkissa oli pastat ja systeemit, etten ihan pelkkää vettä sekoitellut. No niin, ja pikakahvit päällisiksi. 

Nyt onkin sen verran väsy, että on hyvä lopettaa tekstaaminen, ettei mene ihan hulluiksi jutuiksi. Hyvällä mielellä koisiin ja huomenna sitten tosi toimiin. 

Fillarimatkalla 2023

 Valmistelua ja varmistelua. 

Pyörin ja hyörin kotona rauhattomana, kun lomaa on jäljellä. Oikeastaan loma vasta tuntuu olevan alussa ja jotakin haluaisin tehdä ettei mene ihan kotona pyörimiseksi. Katselin kaikenlaisia vaihtoehtoja ja Lappi se tietenkin kutsuu. Millähän sinne sitten menisi; vuokraisiko auton, moottoripyörän tai sähköpyörän. Tavallisella pyörällä meneminen tuntuu niin vaikealta ajatukselta jos ei jaksakaan polkea ja sitten menee mönkään koko juttu. Ja täytyy sanoa, että mukavuuden halu on myös aika voimallinen. Eilen kävin omalla fillarilla kokeilemassa ja Helsinkiin sitten ajelin ja menikin aika riemukkaasti. Tietenkin jalat vähän jumitti kun en osaa oikein hyvin tauottaa matkan tekoa. Luulen kuitenkin, että se on opittavissa. 

Tänään sitten Siskon mukavalla kannustuksella päätin lähteä perinteisellä menetelmällä matkalle. Siis fillariin kamat ja kauramoottorin avulla liikkeelle. Junan varasin Rovaniemelle ja lähtö on puolen yön aikaan. Täytyy sanoa, että on riemukas ja jännittävä fiilis. Tää päivä, joka on myös synttäripäivä, siis 27.6., on mennyt hienosti tavaroita pakaten ja sijoitellen neljään fillarilaukkuun. Nyt vaan odottelen junan lähtöä. 

Haluan taas pitää matkastani päiväkirjaa ja siksi käytän tätä blogia. Tästähän voi halukkaat lueskella ja ottaa hyvällä tavalla osaa matkaani. 

Nää kamat pitäs saada pyörän kyytiin. Ja saakin vaikka ei uskoisi.