Melkein kahden viikon ajan olen nyt ollut sähköpolkupyöräilijä ja kokemukset ovat hyvvät. Joka päivä en ole fillaroinut, mutta usein kuitenkin. Retket ovat olleet suunnilleen 90 km kerrallaan. Olen käynyt stadissa ja Järvenpään pohjoispuolella pikkuteitä, mitä siellä nyt onkaan; Haarajoki, Kellokoski, Nuppulinna, hyvinkää, Jokela jne. Porvoossa kävin ja sinnekin menin mahdollidimman pieniä teitä, jos vaan oli mahdollista. Pikkuteitä pitkin ajeleminen on viihtyisämpää mutkineen ja mäkineen ja vaihtelevine maisemineen. Silloin on enemmän näkemistä, yleensä pikkutiet on muodostuneet ajan saatossa siten, että ennen kuin on mitään kulkupelejä ollut on jalan kulkien muodostunut polut siihen mistä on ollut helpointa mennä. Sitten samoja poluja on menty hevosilla ja rattailla jolloin ovat tulleet isommiksi ja leveimmiksi. Ja niin edelleen ne ovat kulkuneuvojen kehittymisen myötä aina vaan tulleet vahvemmiksi ja leveimmiksi, siltikin ne edelleen menevät talolta talolle ja kylältä kylälle luonnollisesti eikä tiesuunnittelijoiden mukaan lyhintä ja suorinta reittiä.
Ne menevät jokien varsia ja järven rantoja mukaillen ja seuraten. Kiertelevät peltojen reunoja sekä maalaistalojen ohitse. Välillä erkanee tiet ja koivukujat jotka vievät isompien talojen ja kartanoiden pihapiireihin. Menevät pienten kylien läpi joissa on kyläkauppa ja pankki. Tosin nykyään ne on rapistuneet tai otettu muuhun käyttöön. Välillä on joessa olevan kosken kohdalla vanha mylly jossa alueen asukkaat ovat saaneet jauhattaa viljan jotta lauantaina saunan jälkeen saa nauttia vehnäsestä ja lämpimästä tuoreesta pullasta. Pikkutiet ovat syvällisiä, tunnelmallisia ja yksinkertaisesti kivoja.
Olen taas huomannut pääseväni paremmin kiinni siihen pyöräilyn tuomaan iloon ja onnelliseen olotilaan, jonkinlaiseen sisältä pulppuavaan riemuun, kun eteneminen tuntuu helpolta eikä jalkaa paljon rasita. Helposti kyllä riemukas olo vie liian paljon mukana ja tauot jää pitämättä ja matkat pitenee. Täytyyhän sähköfillariakin koko ajan polkea ei se muuten liiku. Maltti on valttia, mun täytyy itselleni sanoa usein ja sanonnan lisäksi konkretisoida mitä se täsmällisesti minulle tarkoittaa. Pidä taukoja, nauti pysähdyksistä ja paikallaan olosta. Silloin myös nautit enemmän liikkumisesta.
Minulla on keskittyminen ollut niin syvää pyöräilyyn, etten ole ottanut kuvia matkoiltani, mutta tunnelmat ovat olleet hyvät.
Sitten vähän muuhun kuin pyöräilyyn. Olin lastenleirillä ohjaajana pari päivää tällä viikolla, maanantai-tiistai. Joskus toukokuun puolenvälin tietämillä leirivetäjä Janne kyseli voisinko tulla ohjaajaksi. Sehän tuntui oikein mukavalta, kun tällaiseen tehtävään pyydetään ja luotetaan. Nyt kun leirin alkaminen alkoi tulla ajankohtaiseksi alkoi kyllä tulemaan kaikenlaisia ajatuksia, että kuinkahan siellä menee ja osaanko hoitaa tehtäväni kunnnollisesti ja olla luottamuksen arvoinen. Olin vielä suostunut vetämään yhdessä Henryn kanssa seikkailupolku toiminnan ja sitähän minä sitten pohdiskelin yöt ja päivät, että onnistuisi hyvin ja mielummin vielä täydellisesti. Olen helposti sellainen, että ajattelen kelpaavani muille vasta täydellisen suorituksen jälkeen. Onneksi tiedän sen olevan joku minun oma syvältä sisäisestä kammiosta tuleva ajatus, eikä kenenkään muun. Joka tapauksessa Henryn kanssa sovittiin suunnittelutapaaminen heille ja minähän hain kirjastosta leikki-ym. aiheeseen liittyviä kirjoja ja menin tapaamiseen. Minä olen huomannut tässä viimevuosina olevani hyvin onnekas siinä, että saan ympärilleni hyviä ja taitavia ihmisiä. Jotenkin ohjaudun sellaisten ihmisten ääreen jotka saavat oloni hyväksi. Niin siis taaskin jo heti suunnitttelutapaamisessa missä oltiin kaikki ohjaajat yhdessä. Ja nyt Henryn kanssa jonka ote asiaan oli rauhallinen ja luotettava. Kyllä helpotti minua ja oli siten taas mukavampi ajatella leirille menoa.
Leiripäivät olivat loistavat ja väsyttävät. Upeita ja tärkeitä kohtaamisia lasten ja aikuisten kanssa; riemu, ilo, hyväksyntä, hyvä ruoka ja vapaa turvallinen olo olivat asioita jotka leiristä jäi mieleen ja voimavaraksi tuleville päiville. Paljon hyviä hetkiä joita on mahdotonta kaikkia kirjoittaa, mutta rikkaudeksi ne jää. Hyvä oli sekin hetki, kun leiri loppui ja pääsi kotiin nukkumaan ja lepäämään.
Rikkaampana lähdin leiriltä, kun olin sinne tullessa.
Lupasin siellä etten julkaise valokuvia ihmisistä. Laitan muutaman kuvan luonnosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti