Posio

 Auttikönkäällä oli mukava herätä ja aloittaa tämä päivä. Taipaleelle lähtemisellä rn pitänyt mitään kiirettä. Paikan kahvitupa aukesi 11.00 ja odottelin sitä, että saisin vettä pulloihin. Siellä oli herkullisen näköisiä piirakoita ja sellainenhan sitä piti saada, vaikka just olin aamupuurot syönyt. Siinähän tuli sitten aamupala ja lounas samaan syssyyn. Niinkuin sanoin paikka oli kiva könkäineen kaikkineen ja tulikin ajatus että tännehän voisi jäädäkin. Ehkä se oli jokin etiäinen, koska matkaaminen oli selviytymistaistelua. Ihan alkuvaiheesta alkaen rupesi jaloissa tuntumaan tosi raskaalta. Oli aikalailla vastatuulta ja muutenkin ajattelin, että on vain ohimenevä tilanne ja kohta kun jalat on saaneet vähän tottumusta taas, niin kyllä se siitä helpottaa. No, ei kyllä helpottanut. Parikymmentä kilsaa kun olin mennyt oli pakko pysähtyä. Tosin olin pysähdellyt ja pitänyt pitkiäkin taukoja. Pyörää huolsin myös, kun tuntui ettei oikein kulje. Olihan siinä ketjut öljyä vailla, mutta kulkemattomuus kyllä eniten johtui polkijasta kun pyörästä. 

Tällä pysähdyksellä venyttelin ja hieroin jalkoja. Reisilihakset oli aika lailla möykkyiset ja sehän oli minulle sitten selkeää ettei näillä koivilla pitkälle pötkitä. Oli tosi pettynyt ja turhautunut olo. Olisi niin hieno jatkaa matkaa pidemmällekin. Soitinkin siinä Siskolle ja Hannalle valitus puhelut ja purkaisin typerää ja pettynyttä oloa. Samalla sai pohtia yhdessä mitä nyt kannattaisi ja voisi tehdä. Eihän siinä muuta kun rauhassa eteen päin. Posiolle oli suunnilleen 30 km ja ajattelin etten sinne pääse ja jään johonki sopivaan pöpelikköön pötkölleen ja huomenna sitten katsoo mitä tekee.

Jatkoin matkaa ja kohta oli kyltti, Jumisko, pakko oli ottaa selfie, kun sattui niin sopivasti. Jotenkin vaan sain itsestäni irti niin paljon, että pääsin Posiolle. Löysin vielä kyselemisen jälkeen yöpaikaksi hotellin nimeltä Lapin Satu. Aika sopiva. 

Huomenna sitten katsotaan kuinka ja millä tavalla matka jatkuu.