Matkoja ja elämyksiä monenlaisia

 Melkein kahden viikon ajan olen nyt ollut sähköpolkupyöräilijä ja kokemukset ovat hyvvät. Joka päivä en ole fillaroinut, mutta usein kuitenkin. Retket ovat olleet suunnilleen 90 km kerrallaan. Olen käynyt stadissa ja Järvenpään pohjoispuolella pikkuteitä, mitä siellä nyt onkaan; Haarajoki, Kellokoski, Nuppulinna, hyvinkää, Jokela jne. Porvoossa kävin ja sinnekin menin mahdollidimman pieniä teitä, jos vaan oli mahdollista. Pikkuteitä pitkin ajeleminen on viihtyisämpää mutkineen ja mäkineen ja vaihtelevine maisemineen. Silloin on enemmän näkemistä, yleensä pikkutiet on muodostuneet ajan saatossa siten, että ennen kuin on mitään kulkupelejä ollut on jalan kulkien muodostunut polut siihen mistä on ollut helpointa mennä. Sitten samoja poluja on menty hevosilla ja rattailla jolloin ovat tulleet isommiksi ja leveimmiksi. Ja niin edelleen ne ovat kulkuneuvojen kehittymisen myötä aina vaan tulleet vahvemmiksi ja leveimmiksi, siltikin ne edelleen menevät talolta talolle ja kylältä kylälle luonnollisesti eikä tiesuunnittelijoiden mukaan lyhintä ja suorinta reittiä.

Ne menevät jokien varsia ja järven rantoja mukaillen ja seuraten. Kiertelevät peltojen reunoja sekä maalaistalojen ohitse. Välillä erkanee tiet ja koivukujat jotka vievät isompien talojen ja kartanoiden pihapiireihin. Menevät pienten kylien läpi joissa on kyläkauppa ja pankki. Tosin nykyään ne on rapistuneet tai otettu muuhun käyttöön. Välillä on joessa olevan kosken kohdalla vanha mylly jossa alueen asukkaat ovat saaneet jauhattaa viljan jotta lauantaina saunan jälkeen saa nauttia vehnäsestä ja lämpimästä tuoreesta pullasta. Pikkutiet ovat syvällisiä, tunnelmallisia ja yksinkertaisesti kivoja.

Olen taas huomannut pääseväni paremmin kiinni siihen pyöräilyn tuomaan iloon ja onnelliseen olotilaan, jonkinlaiseen sisältä pulppuavaan riemuun, kun eteneminen tuntuu helpolta eikä jalkaa paljon rasita. Helposti kyllä riemukas olo vie liian paljon mukana ja tauot jää pitämättä ja matkat pitenee. Täytyyhän sähköfillariakin koko ajan polkea ei se muuten liiku. Maltti on valttia, mun täytyy itselleni sanoa usein ja sanonnan lisäksi konkretisoida mitä se täsmällisesti minulle tarkoittaa. Pidä taukoja, nauti pysähdyksistä ja paikallaan olosta. Silloin myös nautit enemmän liikkumisesta.

Minulla on keskittyminen ollut niin syvää pyöräilyyn, etten ole ottanut kuvia matkoiltani, mutta tunnelmat ovat olleet hyvät.

Sitten vähän muuhun kuin pyöräilyyn. Olin lastenleirillä ohjaajana pari päivää tällä viikolla, maanantai-tiistai. Joskus toukokuun puolenvälin tietämillä leirivetäjä Janne kyseli voisinko tulla ohjaajaksi. Sehän tuntui oikein mukavalta, kun tällaiseen tehtävään pyydetään ja luotetaan. Nyt kun leirin alkaminen alkoi tulla ajankohtaiseksi alkoi kyllä tulemaan kaikenlaisia ajatuksia, että kuinkahan siellä menee ja osaanko hoitaa tehtäväni kunnnollisesti ja olla luottamuksen arvoinen. Olin vielä suostunut vetämään yhdessä Henryn kanssa seikkailupolku toiminnan ja sitähän minä sitten pohdiskelin yöt ja päivät, että onnistuisi hyvin ja mielummin vielä täydellisesti. Olen helposti sellainen, että ajattelen kelpaavani muille vasta täydellisen suorituksen jälkeen. Onneksi tiedän sen olevan joku minun oma syvältä sisäisestä kammiosta tuleva ajatus, eikä kenenkään muun. Joka tapauksessa Henryn kanssa sovittiin suunnittelutapaaminen heille ja minähän hain kirjastosta leikki-ym. aiheeseen liittyviä kirjoja ja menin tapaamiseen. Minä olen huomannut tässä viimevuosina olevani hyvin onnekas siinä, että saan ympärilleni hyviä ja taitavia ihmisiä. Jotenkin ohjaudun sellaisten ihmisten ääreen jotka saavat oloni hyväksi. Niin siis taaskin jo heti suunnitttelutapaamisessa missä oltiin kaikki ohjaajat yhdessä. Ja nyt Henryn kanssa jonka ote asiaan oli rauhallinen ja luotettava. Kyllä helpotti minua ja oli siten taas mukavampi ajatella leirille menoa. 

Leiripäivät olivat loistavat ja väsyttävät. Upeita ja tärkeitä kohtaamisia lasten ja aikuisten kanssa; riemu, ilo, hyväksyntä, hyvä ruoka ja vapaa turvallinen olo olivat asioita jotka leiristä jäi mieleen ja voimavaraksi tuleville päiville. Paljon hyviä hetkiä joita on mahdotonta kaikkia kirjoittaa, mutta rikkaudeksi ne jää. Hyvä oli sekin hetki, kun leiri loppui ja pääsi kotiin nukkumaan ja lepäämään. 

Rikkaampana lähdin leiriltä, kun olin sinne tullessa.

Lupasin siellä etten julkaise valokuvia ihmisistä. Laitan muutaman kuvan luonnosta.

SÄHKÖpolkupyörällä ihmemaahan

Mietinnässä on ollut jo jonkin aikaa sähköfillarin hankinta. Jokin vuosi sitten sain usealtakin ihmiseltä vinkkiä, että hommaa sähköfillari. Silloin ajattelin suorasukaisesti ja ehkäpä aika jäykästikin, että sähköfillari on luusereiden juttu. Pelkällä lihasvoimalla sitä on mentävä, se on sankarillista tai jotain sinne päin, mä ajattelin. 

Nyt kuitenkin olin alkanut ajatella, sen voivan ollakin oivallinen vehje minulle tänäpänä, kun on mukavuuden halu kasvanut samassa suhteessa kun on lihaskunto heikentenyt. Hirmuisen jaakobin paini ottelun, tai montakin ottelua, olen asian tiimoilta käynyt. Onhan sellainen fillari aika hintava ja tuleeko sillä niin paljon käyttöä kuitenkaan ja onko se kuitenkaan hintansa väärtti. Olin jo tehnytkin varman päätöksen etten nyt sitä osta ja katson sitten myöhemmin. Päätöksen tekeminen tuo aina helpotusta ja voi sitten jättää sen asian pohtimisen.

Loma jatkuu vielä ja jotakin sitä haluaa tehdä sellaista mikä saisi hyvälle ololle ja mielelle. Olenkin käynyt autolla ajelemessa maakunnissa ja kuvaillut ja käppäillyt. Eilenäkin lähdin aamutuimaan kuvausretkelle ja tuolla kun ajelin, niin tuli mieleen ja ajatukseen, että ajella nyt autolla ympäriinsä erilaisiin luonto- tms paikkoihin missä saa elämyksiä. Hyvinhän sitä voisi mennä lyhyempiä matkoja fillarilla ja elämykset olisi samat ilman polttoainekuluja. Elikkäs sittenhän se pitää hommata sähköfillari, koska perinteisellä mankelilla alkaa jumisko.

Aika nopeasti osaan itselleni vakuutella niin, että on helppo pyörtää aikaisempi päätös ja innostua uudesta mahdollisuudesta. No hepsankeikkaa vaan, aamulla menin fillarikauppaan ja tulin takaisin sähkömankeli peräkontissa. Tovi meni, että sain sen koottua koska se oli kuljetuspakkauksessa silleen, että eturengas, sarvet, pedaalit ja jotain muuta piti itse asentaa. Minähän asensin ja jotkin kohdat jopa kahteen kertaan. Sain siitä kuitenkin ihan oikean ja kulkevan pelin. 

Muutaman kympin kerkesin jo ajella ja täytyy sanoa, että jopas on ihana laite. Sähköavustus tulee oivallisesti mukaan tarvittaessa. Ei vastatuulet eikä ylämäet tuntuneet niin sanotusti missään. Oli jopa niin helpon tuntuista, että en "kehdannut" käyttää viidestä tehoalueesta kun kahta heikointa, ettei vaan tulisi liian helppoa, heh. Kyllä tietenkin on vähän opiskelua ja totuttelua, että osaa sujuvasti käyttää avustusta ja vaihteita, mutta sehän on vaan hauskaa.

Voin aina silloin tällöin tänne kirjoitella kokemuksia ja fiiliksiä.

 

Matkan jatkuminen

 Sateinen oli aamu Posiolla. Makea oli olla hotellissa muutamien telttailuöiden jälkeen. Hotellin aamiaista syödessä pohdiskelin vaihtoehtoja, miten matkaani jatkan. Eiliset pettymyksen fiilikset siitä, että kintut oli eri mieltä minän kanssa pyörällä etenemisen suhteen, meni ohitse ja ajattelen saman matkan vielä jatkuvan. Nyt vaan eri muodossa. Päähän helposti iskostuu, että se vain pitäisi mennä pyörän päällä, muuten ei ole oikea loma. Lomahan jatkuu ja matka. Tästä nyt naatitaan. 

Otin Posiolta taksin ja oikein mersun kyydissä Kuusamoon. Siellä vähän venttaamista ja sitten bussilla Ouluun. Oulusta ilta junalla Jäkeen. Täähän onkin aika monipuolista matkustusta ja hirmu sujuvasti hoitui varaamiset. Ihan leppoinen loppuhuipennus tähän antoisaan ja taas niin opettavaiseen Lappi kierrokseen. Aina kantsii lähteä, vaikka ei niin menekään kun on suunnitellut. 

Posio

 Auttikönkäällä oli mukava herätä ja aloittaa tämä päivä. Taipaleelle lähtemisellä rn pitänyt mitään kiirettä. Paikan kahvitupa aukesi 11.00 ja odottelin sitä, että saisin vettä pulloihin. Siellä oli herkullisen näköisiä piirakoita ja sellainenhan sitä piti saada, vaikka just olin aamupuurot syönyt. Siinähän tuli sitten aamupala ja lounas samaan syssyyn. Niinkuin sanoin paikka oli kiva könkäineen kaikkineen ja tulikin ajatus että tännehän voisi jäädäkin. Ehkä se oli jokin etiäinen, koska matkaaminen oli selviytymistaistelua. Ihan alkuvaiheesta alkaen rupesi jaloissa tuntumaan tosi raskaalta. Oli aikalailla vastatuulta ja muutenkin ajattelin, että on vain ohimenevä tilanne ja kohta kun jalat on saaneet vähän tottumusta taas, niin kyllä se siitä helpottaa. No, ei kyllä helpottanut. Parikymmentä kilsaa kun olin mennyt oli pakko pysähtyä. Tosin olin pysähdellyt ja pitänyt pitkiäkin taukoja. Pyörää huolsin myös, kun tuntui ettei oikein kulje. Olihan siinä ketjut öljyä vailla, mutta kulkemattomuus kyllä eniten johtui polkijasta kun pyörästä. 

Tällä pysähdyksellä venyttelin ja hieroin jalkoja. Reisilihakset oli aika lailla möykkyiset ja sehän oli minulle sitten selkeää ettei näillä koivilla pitkälle pötkitä. Oli tosi pettynyt ja turhautunut olo. Olisi niin hieno jatkaa matkaa pidemmällekin. Soitinkin siinä Siskolle ja Hannalle valitus puhelut ja purkaisin typerää ja pettynyttä oloa. Samalla sai pohtia yhdessä mitä nyt kannattaisi ja voisi tehdä. Eihän siinä muuta kun rauhassa eteen päin. Posiolle oli suunnilleen 30 km ja ajattelin etten sinne pääse ja jään johonki sopivaan pöpelikköön pötkölleen ja huomenna sitten katsoo mitä tekee.

Jatkoin matkaa ja kohta oli kyltti, Jumisko, pakko oli ottaa selfie, kun sattui niin sopivasti. Jotenkin vaan sain itsestäni irti niin paljon, että pääsin Posiolle. Löysin vielä kyselemisen jälkeen yöpaikaksi hotellin nimeltä Lapin Satu. Aika sopiva. 

Huomenna sitten katsotaan kuinka ja millä tavalla matka jatkuu. 

2.7.2023

 Auttiköngäs. 

Päivä alkoi iloisissa merkeissä, kun vatsa on taas kunnossa ja muutenkin kehossa hyvä olo. Lepopäivä on tosi tarpeellista pitää, vaikka vähän tylsältä tuntuu, kun on vaan paikallaan. Niin on mieli orientoitunut matkan tekemiseen, ettei paikallaan olo oikein viähätä. Onneksi leirintäalueen keittössä oli kirja ja luin sitä aikani kuluksi, joku dekkari se oli ja ihan hyvä ja helppolukuinen. 

Ilma oli aika viileä, suunnilleen 8 astetta ja ei kyllä paljoa lämpöisemmäksi päivän aikana tullut. Ei kuitenkaan oikeastaan menoa haitannut ja matka etenikin hyvin eikä ollut mitään rasittumisen tunnetta. 

Matkalla pysähdyin ”Matin mylly” tms. kahvilaan joka olikin siisti ja mukava. Siellä oli paikallisten taiteilijoiden taidenäyttely ja sitä siellä touhusivat ja asettelivat teoksia oikeisiin kohtiin. Tilasin kahvin ja viinimarja piirakan. Sinnepä ei käynyt kortti ja minulla ei, hölmöä kyllä, ollut rahaa mukana. Sitäpä mietittiin, että kuinkas hoidetaan maksu, niin jokin pariskunta tuli myös sinne ostoksille ja mies sanoi maksavansa minun kahvit. Olipas hieno mies. Sain kuitenkin hoidettua maksun hänelle MobilePay:llä. Kiva kohtaaminen. 

Minulla on sellaiset aivot, että ne keksii kaikkea pohdittavaa ja juttuja, kun matkaa taitan ja hissuksiin poljeskelen. Tänään siis mietin identiteettiä eli vastausta kysymykseen - kuka/mikä sinä olet? Siihenhän löytää useampiakin vastauksia; olen Heikki, olen isä, olen puoliso, olen vaari, olen ohjaaja töissä, jne. Sitten löysin itselleni sopivan identiteetin, olen etsijä. Kysymys: No, mitä sinä etsit? Vastaus: En tiedä. Tiedän vasta sitten, kun löydän sen. 

Tämä tuntuu minulta. Siinä pitää koko ajan olla silleen tarkkana ja herkkänä ympäristölle ja omalle sissimmälle, että havaitsee hyvät ja merkitykselliset asiat. Olla positiivisesti valmiina kaikkeen mitä etsintämatkalla kohtaakin. Tätä mä harjoittelen ja jalostan. 

Kävin matkalla myös puhelinkeskustelun ja kuulin uutisia, että jotkut ovat käyneet Ruotsissa asti ja ostaneet sieltä jopa kolme kiloa karkkia! Voi veljet, kyllä on makeeta. Toivotaan napapiirille kestävyyttä tuollaiseen määrään. Mut kyllä elämässä makeeta saakin olla. 

Nyt tulin Auttikönkäälle ja tässä on museokahvila joka on kylläkin tähän kellon aikaa kiinni. Täällä on myös kolmen kilsan luontopolku, mutta enää en lähde kiertämään. Katsotaan huomenna. Jään siis tänne yöksi. Jostain sen verran tasaista löydän, että teltan pystyyn saan. Hyvä päivä. Hyvää yötä!

Heinäkuun eka päivä

 Sellaista oli yö ja aamu, että jouduin vessassa käymään useasti. Oli vatsa mennyt ripulille. Aamulla oli ankea ja huonovointinen olo vaikka olinkin suht hyvin nukkunut. Yöllä ei tarvinnut kun kerran poistua makuupussista vessaan. Onneksi olen leirintäalueella, niin on helpompi toimia kaikin puolin. 

Soitin Petelle ja kysyin mikä voisi olla oikea lääkitys ja sainkin asiantuntevan ja hyvän hoito-ohjeen. Selkeästi tuli esiin, että olin jättänyt huomioimatta suola ja nestetasapainosta huolehtimisen. Täytyy muistaa pitää huolta kehosta, se kuitenkin parhaansa tekee minua kuljettaakseen. On hyvä muistaa olla kiitollinen kehollensa ja arvostaa sitä erityisen paljon. Se on mielen ja sielun kulkuneuvo, siksi tärkeä. 

Tuolla tien päällä kulkiessa pitkin korpi-ja suotaipaleita saa kokea luonnosta kaikkea ihmeellisyyttä ja kauneutta. Pääsee tuntemaan yhteyden kaiken luonnon kanssa. Se tuo turvallisen hyvän olon tunteen. Ukkoset ja rajuilmatkaan ei tunnu silloin niin pelottavilta. 

Parasta on kuitenkin se, että on ihmiset lähellä kun tarvitsee apua heikkoon oloon. Silloin pääsee kertomaan olostaan ja saa ymmärrystä ja kuulluksi tulemisen kokemuksen. Se vahvistaa joskus enemmän kuin lääkitys. Vaikka lääkkeetkin ovat tarpeelliset. 

Huomenna jatkuu retki ja ajatuksena on suunnata etelään päin. Ehkäpä Auttiköngäs olisi paikka missä kävisin. Saas nähdä. 

Perjantai 30.6.2023

 Nukuttihan tuo mukavasti. Yöllä oli ukonilma ja sade ropisi telttakankaaseen hyvinkin unettavasti. Aamulla huomasin vesipullon kaatuneen ja tietenkin huonosti suljettu. Kuka lie ollut niin huolimaton. Eli sitten täytyi pärjätä ilman vettä. Kyllä harmitti kovasti, kun ei voinut laittaa aamupuuroa ja kahvia. Lisäksi ja ennenkaikkea vettä tarvii jotta jaksaa polkea. Mietin vähän epätoivoisena, että lähdenkö takaisinpäin, koska siellä ainakin on se kauppa nyt auki mikä illalla oli kiinni. Tosin sinnekin matkaa tulisi toistakymmentä kilsaa. Kartasta koitin tutkia mitä edessä päin on. Siellä on suota ja erämaata. Suolammet oli sen verran epäilyttäviä, etten uskaltanut sieltä vettä ottaa vaikka sen keittäisikin. 

Etenin alkuperäisen ajatuksen mukaan, enkä haikaillut sen enempää takaisinpäin menoa. Tunnelma oli aika ankea ja janon tunne tietenkin yltyi, koska vettä ei ollut. Luotin kuitenkin vanhasta kokemuksesta, että kaikki järjestyy. Niinkuin elämässä muutenkin. Jokin armeijan rakennus ryhmä oli, siis semmoinen leiriolosuhteisiin tehty ja sitä kiertelin, mutta ei ollut kaivoa. Poistuin takaisin valtatielle ja hetken päästä talo oli siinä mäen nyppylällä ja toimelias isäntä antoi vettä ja täytti astiani. Oli kyllä kiitollinen olo ja toi turvaa, kun vettä on taas. Heti en juonut, koska jano lähti nyt kun oli vettä. Kyllä ihmisen mieli on kummallinen. 

Pohdiskelin matkalla oloani ja lähtemisen ideaa. Jokin omituinen aivoitus minut tähän saa lähtemään. Eihän tää aina kauhean helppoa ole, kun tuntee voimien vähenevän ja matkanteko on kuin sillä mummolla hangessa. Yks oivallus tai ainakin oivalluksen suuntainen ajatus tuli. Mietin siinä hitaasti edetessäni, että mitä tämä nyt minulle opettaa ja kertoo. Nyt viimeistäänkin on opittava, ettei määrä, nopeus tai jokin muu mitattava asia ole tärkeää. On vain opittava nauttimaan siitä mitä on nyt tässä. Tässä on nyt tunnisteltava omaa kehoa ja edettävä sen mukaan mikä sille tekee hyvää. Silloin tekee hyvää myös mielelle. Mun motto oli jossain vaiheessa tätä matkaa miettiessä ja suunnitellessa, että ole äläkä mene. Mä meinasin sen unohtaa. Onneksi keho on viisas ja opettaa minua. Jos vaan aina osaisi sitä kuunnella. 

Lopulta saavuin Kemijärvelle ja leirintä alueelle. Respa oli ystävällinen ja otti hyvin minut vastaan. Kiva kohdata ystävällisyyttä, nykyään sitä ei välttämättä paljon kohtaa. Respa halusi tietää olenko yksi vai kaksi yötä. Olin vähän etukäteen itselleni luvannut olla kaksi yötä, että saa tarpeeksi lepoa. Silti vastasin, että yksi ja huomenna päätän olenko toisen. Mikä ihmeen kiire mulla oikein on. Korjasin vastauksen ja maksoin kahdesta yöstä. Olen aika ylpeä itsestäni, että voin olla paikallaan näin kauan. Mä harjoittelen, tätäkin. 

Kävin suihkussa ja laitoin puhdasta päälle. Sitten huvimajaan kahvinkeittoon ja kirjoittamaan. Näin olen onnellinen!

Kuvaa ei tule koska on jokin häikkä. Mut ihan hieno se ois ollut.