22.päivä

Tänään oli sellainen päivä ajamisen suhteen, että ajoin 78 km ylämäkeä. Aamulla heräsin ajoissa ja veljesten kanssa aamupala maistui ja muutenkin maistui kun sai jakaa aamua muiden kanssa, kun normaali toiminta on yksin tuhisemista. Veljekset lähtivät työasioilleen. Minulla oli vaatteet kuivumassa ja niitä rauhassa odotin. Kiertelin ja käpsyttelin katselemassa kaunista koskiympäristöä. Hyvää teki ottaa aamu rauhassa ja antaa aikaa oleskeluun. Kahdentoista aikaan lähdin kohti Heinävettä ja Savonlinnaa. Päivä oli taasen lämmin ja helteinen. Lisäksi tosi kova puuskainen vastatuuli. Olipa kokemus jota voi hyvinkin verrata ylämäkiajoon. Lisäksi tuulenpuuskat välillä tuli hiukan sivusta ja heilutti pyörää aika rajusti. Siinä kun on tavaraa ja laukkuja jotka ottaa hyvin tuulen. Tuulen vaikutuksen hyvin huomasin, kun alamäkeä laskettelin ja tuulenpuuskan tauottua oli kuin joku olisi työntänyt vauhtia lisää. Heinävedellä pysähdyin kahville ja terassilla kuuntelin kun ukkelit kertoivat metsuritarinoitaan kuinka ovat tehneet kovia ja raskaita töitä jo nuoresta pojasta asti, on se ollut erilainen aika silloin nuorille. Kunnioitus heille. 

Matkalla pysähdyin ihailemaan Kermankoskea. Kaunis voimakkaasti virtaava koski. 

Jossain vaiheessa alkoi kerääntymään mustia ukkospilviä ja tiesin että kohta tulee vettä ja paljon. Tuli liikennemerkki joka kertoi lossin olevan kymmenen kilometrin päässä. Ajattelin sieltä löytyvän jonkinlaisen katoksen missä voin pitää sadetta ja vaihtaa varusteita. Ajellessani tuli aika selkeäksi, että tämä reissu taitaa olla aikalailla loppupuolella. Olen aika kuuliainen fiiliksilleni ja varon ettei homma ala mennä suorittamiseksi. 

Lossille pääsin kuivana vaikka pilvet oli aikas päällä jo. Ilma enteili myrskyisästi puhaltavine tuulineen sateen alkavan ihan just. Rannalla eikä toisellakaan puolella näkynyt mitään katosta joten jatkoin matkaa kilpaa sateen kanssa. Hävisin sille ja sadetta alkoi tulla todella mukavasti. Edessä oli risteys ja ajattelin siellä varmaan olevan bussipysäkin ja katoksen. Olihan siinä pysäkki muttei katosta, sanoin ääneen "voi patti" ja katsoin, että siitä lähti kapea hiekkatie ja kymmenen metrin päässä oli maitolaituri. Sinne vaan ja en pahasti kastunut edes, mutta täytyy sanoa siirtymisen olleen sähäkkä.

Laitoin sadevaatteet päälle ja netistä etsin campingiä, muttei ollut. Ajoin sateessa noin kymmen kilsaa ja tulin Enonkoskelle jossa oli viehättävän näköinen vanhassa puurakennuksessa toimiva ravintola ja hotelli. Paikka oli kiinni( klo 21.30) ovessa oli numero johon voi soittaa. Soitin ja rouva vastasi ja tuli paikalle antamaan huoneen. Hän myös kertoi, että tänään hotelli täytti 30 vuotta hänen omistuksessaan. Onneksi olkoon. Sain huoneen ja olenkin hotellin ainut asiakas, aika jännää ;)