Väätäisen kylästä lähdin kohti Saarijärveä ja tie oli vaihtelevan mutkainen ja mäkinen, mutta suhteellisen vähäliikenteinen ja sai rauhassa mennä. Matkalla pysähdyin erikoiseen nähtävyyten; Rutas-Matin maapallo patsaan luo.
Kyseinen Matti on elänyt paikalla kolmekymmen luvulta kuusikymmen luvulle. Rakentanut talonsa ja siellä toiminut kalastajana ja aseseppänä. Jonakin yönä hän oli unessa saanut näyn maapallon rauhasta ja hänen pitää sen merkiksi rakentaa patsas. Niinpä Matti alkoi rakentamaan näyn innoittamana. Patsas sai aikanaan paljon kuuluisuutta ja rakentamisesta tekivät juttuja isot lehdet. Kekkonenkin oli antanut rahalahjan Rutas-Matille, kun hänen kaikki toimeentulo meni rakentamiseen ja ruokaan ei sitten raha riittänyt. Erikoisia innoituksen saaneita persoonia on aikoinaan elänyt ja kaiketi niitä vieläkin on, toivottavasti ainakin. Mä luulen että ne saa meidät muut ajattelemaan asioita toisellakin tavalla kuin mihin on totuttu.
Ajellessani huomasin pitkin matkaa kuinka vaatteita oli tiellä ja tien sivuilla aina vähän väliä. Oli paitoja, sukkia, kalsareita ja vaikka mitä. Ihmettelin mitä oli tapahtunut, oliko takaluukku jäänyt autossa auki tai asuntovaunuun johonkin jäänyt pyykit kuivumaan kun on kiireessä lähdetty ajelemaan. Toisaalta jokuhan on voinut päättää, että heittää kaiken vanhan vaatekerran pois ja haluaa uutta pukea päälle. Hmm mielenkiintoinen ajatus...
Saarijärvelle päästyäni oli nälkä ja muutenkin tuntui, että helle haluaa minun lepäävän. Kävin vetäisemässä mahtavan kebabin( jo toinen tällä reissulla) Vatsa tuli täyteen! Huh huh!
Menin kirkkoa katsomaan ja jäinkin hautausmaan reunalle isojen lehtipuiden varjoon istumaan ja viettää lepoa. 
Kirkkotarhat on hyviä paikkoja, niissä on aina rauhallista ja varjoisaa. Varmasti kaksi kolme tuntia köllöttelin kunnes aurinko jo alkoi laskea ja ei ollut enää kuin 29 astetta lämmintä. Kirkon kellot myös alkoi soimaan iltavesperiä tai muuta pyhäajan soittoa. Olihan lauantai ja kello kuusi illalla. Se oli minulle myös lähtösoitto ja siis lähdin kohti Kannonkoskea. Matkanteko oli helpompaa vaikka lämmintä piisasi, niin aurinko oli matalalla ja metsät antoi mukavasti varjoa tielle.
Taukoja kyllä pidin usein ja yhdellä taukohetkellä huomasin kuinka koppakuoriainen lenteli ympärilläni kierroksen kunnes hävisi johonkin katveeseen. Koppakuoriainen tuntuukin tulleen minulle läheiseksi. Sehän alkoi siitä, kun tyttärenpoika otti lemmikiksi koppiksen ja arvosti sitä niin paljon, että nimesi sen minun mukaan :) Seuraavan kerran näin luontokeskuksen yhteydessä olevassa näyttelyssä taiteilijan näkemyksen koppakuoriaisesta. Oli siinä muitakin, mutta tämä sai huomioni. Virroilla kun lähdin pyörällä leirinnästä oli koppakuoriainen tulossa mukaan ja yritti kiivetä seisontatukea pitkin ja pyörähteli siipienkin avulla, mutta tallusteli sitten pois. Ja nyt tänään tämä lentävä tapaus, aika mukavaa, mitähän ne mulle haluaa kertoa :)
Kannonkoskelle tulin yhdeksän jälkeen ja kaupan pihalla oli opastaulu josta löysin uimarannan. Tsekkasin paikan ja sopi hyvin yöpaikaksi. (80 km ajoa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti