Torstai 29.6.-23

Eilen olin leirintäalueella jo puolilta päivin ja väsyttikin aikalailla, mutta pitkitin nukkumaan menemistä ja teltta myös oli tosi kuuma, joten eihän sinne päikkäreille voinut mennä. 

Iltapäivää kohden alkoi leirintäalue täyttyä ja meno ja touhu oli aikamoista katseltavaa. Ihan melkein alkoi ahdistaa sellainen camping yhteisöllisyys. 

Kuuden jälkeen painuin pehkuihin ja nukuin aamu puol kasiin. Teltassa on hyvä nukkua ja varsinkin kun ilma muuttui vähän siedettävämmäksi, kun aurinko lakkasi porottamasta. 

Aamulla sitten harjoittelin leirin purkamista ja tavaroiden laittamista oikeisiin paikkoihin. Aamupalan jälkeen kävin vielä apteekista hakemassa magnesiumia ja sitten kohti napapiiriä. 

Kyllähän sitä hyvin huomaa, ettei vähään aikaan ole fillarointi ollut isosti harrastuksissa. Lepäillä pitää taajaan ja antaa keholle tarvitsemaansa taukoa. Vaihteita piti vähän säädellä, kun ei meinanneet oikein napsahtaa kohdilleen. 

Joulupukin kylän ohitin suht sukkelaan. Huoltsikalla kävin lisäämässä renkaisiin oikeat paineet muuten sutjuttelin napapiirin ohi sulavasti. 

Muutaman hetken päästä alkoi taivaalle kerääntymään muhkeita ukkospilviä. Onneksi sattui kohdalle levähdyspaikka, missä oli kota, tai sen oloinen hirsirakenteinen grillipaikka. Sopivasti sinne sisään pääsin ja sittenhän alkoi jytisee ja satamaan. Hyvä kun säät pitää huolen siitä, että muistan viettää taukoa.  Tovin taukoiltuani lähdin matkaan ilman poitaannuttua ja tiesin noin kahdeksan kilsan päässä olevan Vikakosken laavut ja tähtäsin sinne. Vikakoskella tein sapuskaa vaikka ei oikein nälän tunnetta ollutkaan. Aamupalasta oli kuitenkin jo aikaa. Ehkäpä elimistö on vähän ihmettelyvaiheessa eikä hypotalamuskaan anna oikeita viestejä. Söin kuitenkin pussillisen pastaa. Tais olla carbonaraa tai muuten vaan hyvää.  

Ukkonenkin kävi äänekkäästi tervehtimässä ja vettäkin tuli mukana. 

Meinasin jäädä tähän taukopaikalle leiriytymään, mutta oli niin kivikkoista maastoa ettei teltan paikkaa löytynyt. Matkaan siis veli hopea. Vesisade just koveni, joten sadevaatteet oli asiallista laittaa päälle. 

Heti kohta kääntyi risteyksestä tie Kemijärvelle ja valitsin sen. Nelostie jota olin ajanut oli niin vilkas etten sitä halunnut ajaa, vaikka joku ajatus olikin ollut sitä mennä. 

Ilta alkoi tulla ja ilmakin poutaantui. Poro seisoi tien vieressä ja toljotti mun menoa. Sanoin sille ”Terve! ” onneksi ei vastannut. Kohta siinsi hieno lampi ja menin jonkin matkaa lammen rannan suuntaista hiekkatietä ja sieltä löytyi kelpo yöpaikka ja teltalle tasainen plaani. Hyttysten kanssa kilpaa teltta pystytettiin, mä voitin. Hyvää yötä. 

Rovaniemi

 Yöllä 00.05 menin kamelini kanssa R-junaan Järvenpäästä ja Riihimäellä vaihdoin Rovaniemen InterCity:n. Se on vähän puljaamista kun painavan fillarin kanssa touhuaa ekaks junasta ulos ja sitten hissiin ja taas toiseen hissiin ja sitten vielä saada pyörä kamoineen kaikkineen laitettua pyöräpaikalle, mitkä on suunniteltu normi pyörille eikä tällaisille kamelin kokoisille. Hyvinhän se onnistui, kun otti rauhallisesti. 

Yömatka päivävaunussa oli vähäuninen, mutta muuten meni ihan nopeasti, kun kuuntelin äänikirjaa joka olikin positiivisen mukavaa luettavaa, eiku kuunneltavaa. Kai Sadinmaan, Kuolleiden Kirja. Kertoi Malmin hautausmaalta hautakivien nimien takaa löytyvien ihmisten tarinaa. Lisäksi kertoi hautausmaan toiminnasta ja puista ja kaikesta. Hyvä kirja. 

Rovaniemellä juna oli klo 11.05 ja olinkin jo päättänyt jäädä Ounaskoski Campingiin. Olin mukavan väsynyt, mutta hyvin löysin leiripaikalle. Ajoin fillarin leirimaksun jälkeen telttaplaanille puuta vasten ja jäin seisomaan pyörän viereen, kun mikäkin toteemi. En väsymykseltäni saanut mitään ajatusta aivoihini mikä olisi aiheuttanut toimintaa. Onneksi on sen verran rutiinia, että sain teltan pystyyn vaikka aivotoiminta oli kastemadon luokkaa. 

Sitten lähdin kävelemään keskustaan eli joen toiselle puolelle, ostoksille, kun muistin että tarvitsen apteekista magnesiumia. Tein reissun ja ostin kaikkea muuta, kun magnesiumia. Näin käy usein. Ostin puuropusseja ja välipalakeksejä sekä varavirtalähteen, kun voi olla ettei töpseleitä ole aina käden ulottuvilla. Ostin myös satulaan lisä pehmikken, kun huomaan tulleeni herkäksi, ainakin pepun puoleen. 

Nyt just tein pastapurkki hässäkän, siis lisäsin kuumaa vettä purkkiin ja sekoitin ja söin. Siis siellä purkissa oli pastat ja systeemit, etten ihan pelkkää vettä sekoitellut. No niin, ja pikakahvit päällisiksi. 

Nyt onkin sen verran väsy, että on hyvä lopettaa tekstaaminen, ettei mene ihan hulluiksi jutuiksi. Hyvällä mielellä koisiin ja huomenna sitten tosi toimiin. 

Fillarimatkalla 2023

 Valmistelua ja varmistelua. 

Pyörin ja hyörin kotona rauhattomana, kun lomaa on jäljellä. Oikeastaan loma vasta tuntuu olevan alussa ja jotakin haluaisin tehdä ettei mene ihan kotona pyörimiseksi. Katselin kaikenlaisia vaihtoehtoja ja Lappi se tietenkin kutsuu. Millähän sinne sitten menisi; vuokraisiko auton, moottoripyörän tai sähköpyörän. Tavallisella pyörällä meneminen tuntuu niin vaikealta ajatukselta jos ei jaksakaan polkea ja sitten menee mönkään koko juttu. Ja täytyy sanoa, että mukavuuden halu on myös aika voimallinen. Eilen kävin omalla fillarilla kokeilemassa ja Helsinkiin sitten ajelin ja menikin aika riemukkaasti. Tietenkin jalat vähän jumitti kun en osaa oikein hyvin tauottaa matkan tekoa. Luulen kuitenkin, että se on opittavissa. 

Tänään sitten Siskon mukavalla kannustuksella päätin lähteä perinteisellä menetelmällä matkalle. Siis fillariin kamat ja kauramoottorin avulla liikkeelle. Junan varasin Rovaniemelle ja lähtö on puolen yön aikaan. Täytyy sanoa, että on riemukas ja jännittävä fiilis. Tää päivä, joka on myös synttäripäivä, siis 27.6., on mennyt hienosti tavaroita pakaten ja sijoitellen neljään fillarilaukkuun. Nyt vaan odottelen junan lähtöä. 

Haluan taas pitää matkastani päiväkirjaa ja siksi käytän tätä blogia. Tästähän voi halukkaat lueskella ja ottaa hyvällä tavalla osaa matkaani. 

Nää kamat pitäs saada pyörän kyytiin. Ja saakin vaikka ei uskoisi. 

Hossa - Kajaani          Lauantai ja sunnuntai (pyöräilyä 140 km)

Onnellinen matka
Niinhän se tapahtuu, että retket päättyy ja siirtyminen kotoiseen arkeen alkaa. Lauantaina lähdin Hossasta reippain mielin ja niinsanotusti virtaa täynnä. Perjantaina jo huomasin kuinka käppäilin ja liikuskelin malttamattomana pitkin Hossan rantoja ja polkuja. Paikallaan olo alkoi pitkästyttää. Mukavasti ja riemukkaasti matka eteni vaikkakin helle oli hurja ja vei voimia. Pidinkin iltapäivällä, kun helle oli kovimmillaan, pitkän ruokatauon ja päikkäritkin otin samalla. Niinkuin on sanottu ettei päiväunia voita mikään, paitsi yöunet. Ilta kahdeksan aikaan alkoi lämpötila olla hyvä pyöräilyyn, mutta sitten on jo niin kauan istunut satulassa ettei jaksa paljon enää fillaroida. Maasto on Kainuussa aikamoisen mäkistä ja pitkät jyrkät nousut ja sitten taas hurjat laskut, leimasivat tätä osuutta. Upeat on kyllä maisemat mitkä avautuu vaarojen laelta.
Kaikenlaistahan minä aina matkaa tehdessä funtsailen ja päässäni pyörittelen. Nyt oli pohdinnan aiheena sana, joka on mielestäni isoin ja ehkäpä tärkein sana suomen kielessä. Sana on, tahdon. Yksi sana sisältää paljon asiaa ja merkitystä. Silloin kun sen sanoo täytyy olla sellaisessa hyvässä rakkaudellisessa tunteessa. Se sana sisältää rakkauden tunnustuksen ja nöyryyden sekä epäitsekkyyden. Siinä sanassa on myös suuri lupaus tehdä parhaansa toisen hyväksi. Hyvä ja iso sana.

Iltahan se sitten tuli tänäänkin, niinkuin joka päivä tuppaa käymään. Se on tietysti hyvä asia, että pääsee nukkumaan ja saamaan voimien uudistumista levon kautta. Niinpä taas pöpelikköön pörhälsin ja teltan majakseni pystytin. Siinäpä oli hyvä taas ihmispoloisen metsän siimeksessä itsensä telttapatjalle pötkäyttää. Tosin telttapatjani oli rikki ja ei pitänyt ilmaa sisällään, joten sain selässä tuntea maaston monimuotoisuuden. Aamulla ajattelin auvoisesti asioita ja päättelin päässäni, että ajan Puolankaan ja sieltä bussin otan Kajaaniin ja pyöräretkeni täten päätän. Puolankaan kun tulin sunnuntai aamuna, tai kello oli jo puol 11, ei kylän raitilla näkynyt ketään. Paikka on tosi tosi hiljainen ja ihan kuin olisi autio kylä. Kauppa aukesi klo 12 ja sitä jäin siihen odottamaan, että saisin vähän murkinaa sekä vettä. Odotellessani ja aikaa viettäessäni tuli paikallinen pappa porisemaan kanssani ja samalla sain tietää ettei tältä paikkakunnalta lähde busseja Kajaaniin kun maanantaina ja silloinkin se yksi vuoro. Hauska paikka tää Puolanka, haluaa ettei sieltä lähdetä mihinkään. No, minäpä kuitenkin lähdin ja polkaisin fillarin vauhtiin, jos en nyt hurjaan niin kuitenkin eteenpäin.
Ajatukset oli jo täysin vallannut matkan päättymisen odotus. Lisäksi kehossa ja ennenkaikkea jaloissa tuntui jo silleen raskaalta nousta mäkiä ylös ja muutenkin liikkua siinä valtatien kapealla pientareella autojen huristellessa ohi. Alkoi tuntumaan tosiaankin että tää oli tässä. Pysähdyin tauolle ja fundeerasin, että soitan taksin ja kysyn mitenkä onnistuisi siirtää ukko ja fillari Kajaaniin. ” kah, kyllähän mie Kajjaanisa uon ajellunna, eiköpähän tuo nytnii onnistune” Siispä tyylikkäästi päätin tän reissun taksikyytiin.
Nyt tätä tarinaa kirjoitan junassa ja matkalla KOTIIN! Ai että kun tuntuu hyvältä ja auvoiselta. Retki oli hieno, tärkeä ja tarpeellinen. Nyt pääsen kotiin rakkaani luokse ja vierelle. Ajattelen, että olen onnellinen mies,

Keskiviikko ja torstai
Ruka - Hossa (120km)

Miksi lähteä pyöräretkelle?

Totutusti jokaisella pyöräreissulla tulee se päivä, kun kyseenalaistaa koko homman mielekkyyden. Minkä ihmeen takia piti lähteä ajelemaan tällaiseen helteeseen, tuuleen tai jokin muu seikka saa homman tuntumaan hölmöltä idealta. Kädet väsyy, jalat väsyy ja keho muutenkin on ihan finaalissa. Ainut mikä ei tunnu väsyvän on ajatukset ja mieli joka tekee asioista suurta draamaa. On tää hullua hommaa. Kuka lähtee lomalla pyöräilemään? Jos haluaa leppoisaa lomanviettoa, niin ehkä kannattaa harkita muita vaihtoehtoja.
Jopas pysähdyinkin funtsimaan otsikon kysymystä. Ei ole suoraa vastausta mielessä, mutta annan ajatuksen viedä ja kirjoitan sitä samalla.
Tässä on ainakin päässyt kokemaan omia rajoja sekä fyysisesti että psyykkisesti. Yksin kulkiessa ei pääse heti jollekin purkamaan fiiliksiään. Ne pitää vaan jotenkin itse mielessään käsitellä ja purkaa. Iloiset fiilikset hoituu jotenkin helposti vaikka lauleskelemalla. Raskaat ja toivottomat tunnelmat ja olot onkin sitten hankalampia. Helpostihan sitä normaalioloissa purkaisi jollekin ihmiselle ja antaisi hänelle osan kuormastaan. Yksin täällä fillarin kanssa matkustaessa erämaa ympärillä, niin jokin keino täytyy olla selviytyäkseen matalapaine fiiliksistä. Ensimmäiseksi tulee mieleen luottamus siihen, että ajatukset on ajatuksia ja fiilikset fiiliksiä. Ne tulee ja menee ja niiden on hyväkin osata antaa mennä pään läpi. Huomata ympärillä oleva kaunis luonto järvineen, jokineen ja tuntureineen jotka ovat vuosituhannet siinä olleet vakaina ja muuttumattomina. Eipä minun, yhden pienen luontokappaleen, ajatukset tätä maailmaa paljon muuta yhtään mihinkään suuntaan. Siihen voin hyvin turvallisesti luottaa. Olen lapsuudesta asti ajatellut ja uskonut siihen, että Jumala hoitaa ja huolehtii kaikesta hyvin. Jotenkin on tähän välillä vaikea päästä kiinni mitä se konkreettisesti tarkoittaa minulle. Fillarimatkalla kun kohtaa omia rajoja silleen, että meinaa usko ja toivo loppua, niin silloin ympäröivä luonto todistaa ja näyttää konkreettisesti sen kuinka hyvin Jumala kaikesta huolehtii.
Tässä oli nyt vähän yritystä päästä kiinni siihen miksi pyöräilyretket kannattaa. Se on kuin elämänmatka pienoiskoossa. Siinä on vaivat, surut, tuskat ja ennenkaikkea suuri ilo ja voittajan fiilis. Kaikki hoituu juuri oikealla ajalla.
Viime yön nukuin maastossa 15 kilsaa ennen Hossaa. En kertakaikkiaan jaksanut polkea yhtään pidempään. Vaan metsässäpä hyvin nukuin. Aamulla sitten muutaman ajokilometrin jälkeen kurvasin Hossan luontokeskukseen kahville ja sämpylälle. Katselin myös jos voisin siihen jäädä leiriytymään. Varmastikin sieltä olisin telttapaikan saanut, mutta keskuksessa oli hirmu vilkas meininki, ainakin minusta tuntui monen erämaapäivän jälkeen. Ajelin muutaman kilsan päähän josta löysin campingin joka paremmin tuntui minulle sopivan. Ja sain telttapaikan. Täällä olen seuraavat kaksi yötä ja matkani sitten jatkuu lauantaina. Ai että on kiva olla paikallaan pari päivää.

Räisälän pöheikkö - Ruka.  (84 km)

Hellettä
Jopas olikin helteinen päivä! Aamulla heräsin hikisen nihkeänä teltassa jo heti seiskan jälkeen. Keräsin leirini ja eikun tielle. Kymmenen kilometrin jälkeen oli Räisälän lossi ja vesiylityksen jälkeen lossirannassa oli hyvä aamiaispaikka. Olen samassa paikassa syönyt joskus kymmenen vuotta sitten pyöräreissullani. Voimia vievä helle helotteli ja vaarille meinasi väsy tulla. Taukoja pidin joista joku osui kahviloiden kohdalle. Napapiirin kohdalla oli yksi paikka jossa nautin oikein munkkikahvit. Tielle mieli halajasi vaikka aurinko armas lämpöään soi. Jos on kylmä tai vesisade tai tuulista, niin se tuntuu matkan teossa, mutta ei ole läheskään sitä mitä kova auringonpaiste ja kuumuus tekee. Jossakin levähdyspaikassa otin pienet torkut ja nehän tekee aina hyvää. Virkistäydyin myös leikkimällä faceapp sovelluksella. En kylläkään tähän laita sitä kuvaa, koska se voi alkaa lukijaa pelottamaan. Rukaa lähestyessäni olin sen verran väsynyt, etä aloin katselemaan maastoa mihin voisin mennä teltan laittamaan. Toisaalta mielessä oli jospa Rukalla olisi mahdollisuus yöpyä, niin saisi samalla käydä pesulla ja muutenkin tuntuisi mukavalta. Netistä katsoin tilannetta, mutta eipä näyttänyt hyvältä campingin suhteen. Asuntovaunu aluetta mainostivat. Minullahan on vähän toisinpäin kun asuntoautoilijoilla. He kulkevat asunnoilla missä on fillarit perässä ja minä kuljen fillarilla missä on asunto(teltta) tarakalla. Tällaista nää mun valinnat on. Jokatapauksessa kun lähestyin Rukaa oli tien vierellä camping merkki ja 400 m. Voi että tulin onnelliseksi! Mukava hiljainen paikka, taidan olla ainut asiakas. Ostin pikku respasta kivennäisvettä ja ässämix pussin. Olin ansainnut vähän herkkua. Teltan kun sain pystyyn menin suihkuun ja just kohta menen nukkumaan ja aion nukkua pitkään.

Sodankylä - Kemijärven pöpelikkö (129 km)
Onhan se luksusta laittaa teltta tasaiselle nurmikolle kuten eilen Sodankylän leirintäalueelle. Tosin yö oli vähän rauhaton. Campinki oli hiljainen, mutta oma pää ja mieli laukkasi sen verran, että unelle ei meinannut tulla tilaa. Nukuinpa kuitenkin ja heräsin aurinkoiseen aamuun. Aamupuurot ja kahvit tein  keittokatoksessa ja jutskailin toisen aamukahvin tekijän kanssa. Sellaisia pyöräilyjuttuja enimmäkseen. Siitä sitten lähdin ihastelemaan itä-Lapin maisemia. Hellettä oli ja taukoja pidettävä usein ja vettä muistaa juoda. Siltikin matka taittui helpon oloisesti, vähän käsivarret paloi. Onneksi ei palanneet ihan poroksi, vaik oishan se tänne sopinut, heh. Pelkosenniemellä pysähdyin miellyttävään kahvipaikkaan. Talo oli upea hirsirakennus joka on rakennettu v 1900 ja siitä asti samalla suvulla. Upea oli paikka ja tarjosivat erinomaisen täytetyn letun jossa oli hirveä, lanttua, naurista jotakin hyvää hilloa ja mitä vielä. Olipas maukas ja täyttävä. Sen voimalla matka eteni helposti. Kemijärvelle tulin noin 21 ja ilta vähän viileni. Ajo ilma vaan parani ja menohaluja riitti, niin annoin pyörän viedä. Kemijärven jälkeen, Kuusamon suuntaan, käännyin pienemmälle ja rauhallisemmalle tielle. Sittenpä kohta aloin katsella lepopaikkaa ja hienon erämaatunnelmaisen paikan löysinkin. Nyt on hyvä nukkumaan köllähtää.