Keskiviikko ja torstai
Ruka - Hossa (120km)

Miksi lähteä pyöräretkelle?

Totutusti jokaisella pyöräreissulla tulee se päivä, kun kyseenalaistaa koko homman mielekkyyden. Minkä ihmeen takia piti lähteä ajelemaan tällaiseen helteeseen, tuuleen tai jokin muu seikka saa homman tuntumaan hölmöltä idealta. Kädet väsyy, jalat väsyy ja keho muutenkin on ihan finaalissa. Ainut mikä ei tunnu väsyvän on ajatukset ja mieli joka tekee asioista suurta draamaa. On tää hullua hommaa. Kuka lähtee lomalla pyöräilemään? Jos haluaa leppoisaa lomanviettoa, niin ehkä kannattaa harkita muita vaihtoehtoja.
Jopas pysähdyinkin funtsimaan otsikon kysymystä. Ei ole suoraa vastausta mielessä, mutta annan ajatuksen viedä ja kirjoitan sitä samalla.
Tässä on ainakin päässyt kokemaan omia rajoja sekä fyysisesti että psyykkisesti. Yksin kulkiessa ei pääse heti jollekin purkamaan fiiliksiään. Ne pitää vaan jotenkin itse mielessään käsitellä ja purkaa. Iloiset fiilikset hoituu jotenkin helposti vaikka lauleskelemalla. Raskaat ja toivottomat tunnelmat ja olot onkin sitten hankalampia. Helpostihan sitä normaalioloissa purkaisi jollekin ihmiselle ja antaisi hänelle osan kuormastaan. Yksin täällä fillarin kanssa matkustaessa erämaa ympärillä, niin jokin keino täytyy olla selviytyäkseen matalapaine fiiliksistä. Ensimmäiseksi tulee mieleen luottamus siihen, että ajatukset on ajatuksia ja fiilikset fiiliksiä. Ne tulee ja menee ja niiden on hyväkin osata antaa mennä pään läpi. Huomata ympärillä oleva kaunis luonto järvineen, jokineen ja tuntureineen jotka ovat vuosituhannet siinä olleet vakaina ja muuttumattomina. Eipä minun, yhden pienen luontokappaleen, ajatukset tätä maailmaa paljon muuta yhtään mihinkään suuntaan. Siihen voin hyvin turvallisesti luottaa. Olen lapsuudesta asti ajatellut ja uskonut siihen, että Jumala hoitaa ja huolehtii kaikesta hyvin. Jotenkin on tähän välillä vaikea päästä kiinni mitä se konkreettisesti tarkoittaa minulle. Fillarimatkalla kun kohtaa omia rajoja silleen, että meinaa usko ja toivo loppua, niin silloin ympäröivä luonto todistaa ja näyttää konkreettisesti sen kuinka hyvin Jumala kaikesta huolehtii.
Tässä oli nyt vähän yritystä päästä kiinni siihen miksi pyöräilyretket kannattaa. Se on kuin elämänmatka pienoiskoossa. Siinä on vaivat, surut, tuskat ja ennenkaikkea suuri ilo ja voittajan fiilis. Kaikki hoituu juuri oikealla ajalla.
Viime yön nukuin maastossa 15 kilsaa ennen Hossaa. En kertakaikkiaan jaksanut polkea yhtään pidempään. Vaan metsässäpä hyvin nukuin. Aamulla sitten muutaman ajokilometrin jälkeen kurvasin Hossan luontokeskukseen kahville ja sämpylälle. Katselin myös jos voisin siihen jäädä leiriytymään. Varmastikin sieltä olisin telttapaikan saanut, mutta keskuksessa oli hirmu vilkas meininki, ainakin minusta tuntui monen erämaapäivän jälkeen. Ajelin muutaman kilsan päähän josta löysin campingin joka paremmin tuntui minulle sopivan. Ja sain telttapaikan. Täällä olen seuraavat kaksi yötä ja matkani sitten jatkuu lauantaina. Ai että on kiva olla paikallaan pari päivää.