Nukuttihan tuo mukavasti. Yöllä oli ukonilma ja sade ropisi telttakankaaseen hyvinkin unettavasti. Aamulla huomasin vesipullon kaatuneen ja tietenkin huonosti suljettu. Kuka lie ollut niin huolimaton. Eli sitten täytyi pärjätä ilman vettä. Kyllä harmitti kovasti, kun ei voinut laittaa aamupuuroa ja kahvia. Lisäksi ja ennenkaikkea vettä tarvii jotta jaksaa polkea. Mietin vähän epätoivoisena, että lähdenkö takaisinpäin, koska siellä ainakin on se kauppa nyt auki mikä illalla oli kiinni. Tosin sinnekin matkaa tulisi toistakymmentä kilsaa. Kartasta koitin tutkia mitä edessä päin on. Siellä on suota ja erämaata. Suolammet oli sen verran epäilyttäviä, etten uskaltanut sieltä vettä ottaa vaikka sen keittäisikin.
Etenin alkuperäisen ajatuksen mukaan, enkä haikaillut sen enempää takaisinpäin menoa. Tunnelma oli aika ankea ja janon tunne tietenkin yltyi, koska vettä ei ollut. Luotin kuitenkin vanhasta kokemuksesta, että kaikki järjestyy. Niinkuin elämässä muutenkin. Jokin armeijan rakennus ryhmä oli, siis semmoinen leiriolosuhteisiin tehty ja sitä kiertelin, mutta ei ollut kaivoa. Poistuin takaisin valtatielle ja hetken päästä talo oli siinä mäen nyppylällä ja toimelias isäntä antoi vettä ja täytti astiani. Oli kyllä kiitollinen olo ja toi turvaa, kun vettä on taas. Heti en juonut, koska jano lähti nyt kun oli vettä. Kyllä ihmisen mieli on kummallinen.
Pohdiskelin matkalla oloani ja lähtemisen ideaa. Jokin omituinen aivoitus minut tähän saa lähtemään. Eihän tää aina kauhean helppoa ole, kun tuntee voimien vähenevän ja matkanteko on kuin sillä mummolla hangessa. Yks oivallus tai ainakin oivalluksen suuntainen ajatus tuli. Mietin siinä hitaasti edetessäni, että mitä tämä nyt minulle opettaa ja kertoo. Nyt viimeistäänkin on opittava, ettei määrä, nopeus tai jokin muu mitattava asia ole tärkeää. On vain opittava nauttimaan siitä mitä on nyt tässä. Tässä on nyt tunnisteltava omaa kehoa ja edettävä sen mukaan mikä sille tekee hyvää. Silloin tekee hyvää myös mielelle. Mun motto oli jossain vaiheessa tätä matkaa miettiessä ja suunnitellessa, että ole äläkä mene. Mä meinasin sen unohtaa. Onneksi keho on viisas ja opettaa minua. Jos vaan aina osaisi sitä kuunnella.
Lopulta saavuin Kemijärvelle ja leirintä alueelle. Respa oli ystävällinen ja otti hyvin minut vastaan. Kiva kohdata ystävällisyyttä, nykyään sitä ei välttämättä paljon kohtaa. Respa halusi tietää olenko yksi vai kaksi yötä. Olin vähän etukäteen itselleni luvannut olla kaksi yötä, että saa tarpeeksi lepoa. Silti vastasin, että yksi ja huomenna päätän olenko toisen. Mikä ihmeen kiire mulla oikein on. Korjasin vastauksen ja maksoin kahdesta yöstä. Olen aika ylpeä itsestäni, että voin olla paikallaan näin kauan. Mä harjoittelen, tätäkin.
Kävin suihkussa ja laitoin puhdasta päälle. Sitten huvimajaan kahvinkeittoon ja kirjoittamaan. Näin olen onnellinen!
Kuvaa ei tule koska on jokin häikkä. Mut ihan hieno se ois ollut.
Hyvä motto, pitää ottaa käyttöön. 😊
VastaaPoistaJa kaikki järjestyy, sekin on hyvä ja totta.
Hyvää oloa sinne!
Me jatketaan vikan päivän viettoa täällä Kuusamossa ja lähdetään kohta päivän patikoinnille.
Muista nesteet ja suola!
Hanna
Joo, täytyy muistaa ja muistankin varmasti, kun oli aika onneton olo. Nyt jo selvästi parempi, hoito auttaa. Kiitos Petelle! Hyvää patikkaa!
Poista