Sunnuntai 5.7. Yhdeksästoista matkapäivä (127)

Hyvin nukutun yön jälkeen oli hyvä olo ja päivä alkaa heti aamusta mukavasti. Museoalueen veskit eivät olleet auki ja lähdinkin fillarin pakattuani kylälle katsomaan olisiko siellä jokin kahvila tms missä voisin käydä. Olihan siellä, mutta aukesi vasta tunnin päästä. Ajelin jotakin taidepolkua, polun vierustoille oli laitettu kauniita, erilaisia taideteoksia, niitä katselin ajellessani takaisin museopaikalle. Ja olihan siellä laiturin vieressä hauska sorsapesue aamu-uinnilla. Pikkuiset untuvaiset poikaset tiiviissä ja tarkassa äitinsä valvonnassa. Takaisin museoaluulle päästyäni olikin museohenkilö saapunut töihin ja ovet olivat avautuneet. Pääsin aamutoimille hienosti ja samalla otin vettä, että sain aamukahvit keitettyä. Siitäpä lähti hyvin moottori käyntiin ja tienpäälle mieli teki.

Heti kohta kun jatkoin matkaa tie kulki joskus, ei kauankaan sitten palanneen metsän halki. Erikoisen oloinen alue, palanneita puun rankoja sojotti karussa, palanneessa maassa. Aluskasvillisuutta ei ollut vaan paljasta kalliota ja isoja kiviä. Puupinoja oli tien vierellä paljon. Ihmettelin mihinkähän näitä osin palaneita tukkeja voi käyttää. Ehkäpä niistä tehdään niitä tervakirkkoja :)

Matkaa oli helppo tehdä, tiet oli hyvät, leveät ja tasaisessa maastossa. Sieltäpä ajelin ja nautiskelin ja illalla saavuin Upsalaan. Kauniilta kaupunki näytti näin illallakin. Tuomiokirkon ja toisen arvokkaan rakennuksen jonka tarkoitus jäi selvittämättä, luona katselin kartasta mihinkä päin pitäisi mennä. Myöhäkin jo oli, mutta leirintäaluita ei ihan lähistöllä tuntunut olevan. Paperikarttaa ja googlemapsia avuksi käyttäen löysin mahdollisia teitä kaksikin. Toinen vaikutti paremmalta, tie 282 ja sinnepäin sitten. Varmasti jokin sopiva paikka teltallle löytyy kunhan pääsen ulos kaupungista. Mukavasti tie löytyi ja ympäristöä tarkkailen ajelin. Tie muuttuikin sellaiseksi missä kaistojen välillä kulkee aita ja siinä oli ahdasta ja vaarallistakin ajella, kun jäi niin kapea kaista missä pitäisi autojen kanssa mahtua menemään. Pysähdyin tarkastamaan kännykkäkartasta miltä vaikuttaa edessäpäin ja olisiko jokin toinen reitti. Takaisin ei viitsinyt lähteä, kun olin jo niin pitkään edennyt. Karttaa kun tutkin huomasin lähteneeni väärälle tielle joka oli numero 288, pikkuinen virhe, mutta merkittävä. Goolemapsista näin, että vähänmatkaa kun ajan lähtee sivutie josta pääsen oikealle ja turvalliselle reitille. Pikkutie oli kapea hiekkatie ja kello oli puolenyön tietämillä eikä eteensä meinannut nähdä. Isolla tiellä oli vielä jokin mahdollisuus näkemiseen, mutta tälle tielle kun tulinoli kuin säkki olisi vedetty pään yli. Heti tien alussa oli muutaman talon rykelmä ja niiden vieressä heinäpelto. Sinne pellolle pienen kumpareen taakse teltan laitoin ja nukkumaan sitten pääsin. Olipa iltaseikkailu!